Psalmien 137

1 Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

Við sátum á bökkum Babylonsfljóts og minntumst Jerúsalem – og grétum.

2 Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

Gígjurnar höfum við lagt til hliðar, hengt þær á greinar pílviðarins.

3 Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

Hvernig eigum við að geta sungið?

4 Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

Samt heimta kúgarar okkar söng, vilja að við syngjum gleðiljóð frá Síon!

5 Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

Ef ég gleymi þér Jerúsalem, þá visni mín hægri hönd!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

Ef ég elska annað umfram Jerúsalem, þá sé mér mátulegt að missa málið og tapa röddinni.

7 Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

Ó, Drottinn, gleymdu ekki orðum Edómíta, daginn þegar Babyloníumenn hernámu Jerúsalem. „Rífið allt til grunna!“æptu þeir.

8 Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

Þú Babýlon, ófreskja eyðingarinnar, þú munt sjálf verða lögð í rúst. Lengi lifi þeir sem eyða þig – þig sem eyddir okkur.

9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

Og heill þeim sem tekur ungbörn þín og slær þeim við stein!