Psalmien 137

1 Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

An den Strömen Babels, da saßen wir und weinten, indem wir Zions gedachten.

2 Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

An den Weiden, die dort waren, hingen wir unsere Zithern auf.

3 Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

Denn dort begehrten, die uns gefangen geführt, Lieder von uns, und unsere Peiniger Fröhlichkeit: “Singt uns eines von den Zionsliedern!”

4 Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

Wie könnten wir die Jahwe-Lieder singen auf dem Boden der Fremde!

5 Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

Wenn ich deiner vergesse, Jerusalem, so schrumpfe meine Rechte ein.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

Es klebe meine Zunge an meinem Gaumen, wenn ich deiner nicht gedenke, wenn ich nicht lasse Jerusalem meine höchste Freude sein!

7 Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

Gedenke, Jahwe, den Edomitern, den Unglückstag Jerusalems, die da riefen: “Nieder damit, nieder damit bis auf den Grund in ihr!”

8 Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

Tochter Babel, du Verwüsterin, wohl dem, der dir vergilt, was du uns angethan!

9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

Wohl dem, der deine zarten Kinder packt und schmettert an den Felsen.