Psalmien 137

1 Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

An den Flüssen Babels, da saßen wir und weinten, indem wir Zions gedachten.

2 Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

An die Weiden in ihr hängten wir unsere Lauten.

3 Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

Denn die uns gefangen weggeführt hatten, forderten daselbst von uns die Worte eines Liedes, und die uns wehklagen machten, Freude: “Singet uns eines von Zions Liedern!”

4 Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

Wie sollten wir ein Lied Jehovas singen auf fremder Erde?

5 Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

Wenn ich dein vergesse, Jerusalem, so vergesse meine Rechte!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

Es klebe meine Zunge an meinem Gaumen, wenn ich deiner nicht gedenke, wenn ich Jerusalem nicht erhebe über die höchste meiner Freuden!

7 Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

Gedenke, Jehova, den Kindern Edom den Tag Jerusalems, die da sprachen: Entblößet, entblößet sie bis auf ihre Grundfeste!

8 Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

Tochter Babel, du Verwüstete! Glückselig, der dir dasselbe vergilt, was du uns getan hast!

9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

Glückselig, der deine Kindlein ergreift und sie hinschmettert an den Felsen!