Psalmien 137

1 Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

Sur les bords des fleuves de Babylone, Nous étions assis et nous pleurions, En nous souvenant de Sion.

2 Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

Aux saules de la contrée Nous avions suspendu nos harpes.

3 Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

Là, nos vainqueurs nous demandaient des chants, Et nos oppresseurs de la joie: Chantez-nous quelques-uns des cantiques de Sion!

4 Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

Comment chanterions-nous les cantiques de l’Éternel Sur une terre étrangère?

5 Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

Si je t’oublie, Jérusalem, Que ma droite m’oublie!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

Que ma langue s’attache à mon palais, Si je ne me souviens de toi, Si je ne fais de Jérusalem Le principal sujet de ma joie!

7 Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

Éternel, souviens-toi des enfants d’Édom, Qui, dans la journée de Jérusalem, Disaient: Rasez, rasez Jusqu’à ses fondements!

8 Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

Fille de Babylone, la dévastée, Heureux qui te rend la pareille, Le mal que tu nous as fait!

9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

Heureux qui saisit tes enfants, Et les écrase sur le roc!