Psalmien 137

1 Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

Ved Babels Floder, der sad vi og græd, når Zion randt os i hu.

2 Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

Vi hængte vore Harper i Landets Pile.

3 Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

Thi de, der havde bortført os, bad os synge, vore Bødler bad os være glade: "Syng os af Zions Sange!"

4 Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

Hvor kan vi synge HERRENs Sange på fremmed Grund?

5 Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

Jerusalem, glemmer jeg dig, da visne min højre!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

Min Tunge hænge ved Ganen, om ikke jeg ihukommer dig, om ikke jeg sætter Jerusalem over min højeste Glæde!

7 Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

HERRE, ihukom Edoms Sønner for Jerusalems Dag, at de råbte: "Nedbryd, nedbryd lige til Grunden!"

8 Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

Du Babels Datter, du Ødelægger! Salig den, der gengælder dig, hvad du gjorde imod os!

9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

Salig den, der griber dine spæde og knuser dem mod Klippen!