Psalmien 132
1 Matkalaulu. Muista, Herra, Daavidin hyväksi kaikkia hänen vaivojansa,
Opomeni se, Gospode, Davida i sve smjernosti njegove,
2 hänen, joka vannoi valan Herralle ja teki lupauksen Jaakobin Väkevälle:
Kako se kunijaše Gospodu, i zavjetovaše Bogu Jakovljevu:
3 "Minä en mene majaan, joka on minun kotini, enkä nouse vuoteeseeni, joka on minun leposijani,
“Neæu uæi u šator doma svojega, niti æu leæi na postelju odra svojega;
4 minä en suo silmilleni unta enkä silmäluomilleni lepoa,
Neæu dati sna oèima svojima, ni vjeðama svojima drijema;
5 ennenkuin löydän sijan Herralle, asumuksen Jaakobin Väkevälle".
Dok ne naðem mjesta Gospodu, stana Bogu Jakovljevu.”
6 Katso, me kuulimme sen olevan Efratassa, me löysimme sen Jaarin kedoilta.
Evo, èusmo da je u Jefremovoj zemlji, naðosmo ga na poljima Kirijat-Jarimskim.
7 Menkäämme hänen asumukseensa, kumartukaamme hänen jalkainsa astinlaudan eteen.
Uðimo u stan njegov, poklonimo se podnožju nogu njegovijeh.
8 Nouse, Herra, leposijaasi, sinä ja sinun väkevyytesi arkki.
Stani, Gospode, na poèivalištu svojem, ti i kovèeg sile tvoje.
9 Sinun pappisi olkoot puetut vanhurskaudella, ja sinun hurskaasi riemuitkoot.
Sveštenici tvoji nek se obuku u pravdu, i sveci tvoji nek se raduju.
10 Palvelijasi Daavidin tähden älä torju pois voideltusi kasvoja.
Radi Davida sluge svojega nemoj odvratiti lica od pomazanika svojega.
11 Herra on vannonut Daavidille totisen valan, jota hän ei peruuta: "Sinun ruumiisi hedelmän minä asetan sinun valtaistuimellesi.
Zakle se Gospod Davidu u istini, od koje neæe otstupiti; od poroda tvojega posadiæu na prijestolu tvojemu.
12 Jos sinun poikasi pitävät minun liittoni ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin saavat heidänkin poikansa istua sinun valtaistuimellasi iankaikkisesti."
Ako sinovi tvoji ušèuvaju zavjet moj i otkrivenja moja kojima æu ih nauèiti, onda æe i sinovi njihovi dovijeka sjedjeti na prijestolu svom.
13 Sillä Herra on valinnut Siionin, halunnut sen asunnoksensa:
Jer je izabrao Gospod Sion, i omilje mu živjeti na njemu.
14 "Tämä on minun leposijani iankaikkisesti; tässä minä asun, sillä tänne on minun haluni ollut.
Ovo je poèivalište moje uvijek, ovdje æu se naseliti; jer mi je omiljelo.
15 Siionin ravinnon minä runsaasti siunaan, sen köyhät minä leivällä ruokin.
Hranu æu njegovu blagosloviti, nište njegove nasitiæu hljeba.
16 Sen papit minä puetan autuudella, ja sen hurskaat riemuiten riemuitkoot.
Sveštenike æu njegove obuæi u spasenje, i sveti æe se njegovi radovati.
17 Siellä minä annan yletä Daavidille sarven, sytytän voidellulleni lampun.
Tu æu uèiniti da uzraste rog Davidu, postaviæu vidjelo pomazaniku svojemu.
18 Hänen vihollisensa minä puetan häpeällä, mutta hänen päässänsä loistaa hänen kruununsa."
Neprijatelje æu njegove obuæi u sramotu; a na njemu æe cvjetati vijenac njegov.
