Psalmien 12

1 Veisuunjohtajalle; matalassa äänialassa; Daavidin virsi. Auta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta.

(Til sangmesteren. Efter den ottende. En salme af David.) HERRE, hjælp, thi de fromme er borte, svundet er Troskab blandt Menneskens Børn;

2 He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin.

de taler Løgn, den ene til den anden, med svigefulde Læber og tvedelt Hjerte.

3 Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu,

Hver svigefuld Læbe udrydde HERREN, den Tunge, der taler store Ord,

4 ne, jotka sanovat: "Kielemme voimalla me olemme väkevät; huulemme ovat meidän tukemme; kuka on meille herra?"

dem, som siger: "Vor Tunge gør os stærke, vore Læber er med os, hvo er vor Herre?"

5 "Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen", sanoo Herra, "tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee".

"For armes Nød og fattiges Suk vil jeg nu stå op", siger HERREN, "jeg frelser den, som man blæser ad."

6 Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.

HERRENs Ord er rene Ord, det pure, syvfold lutrede Sølv.

7 Sinä, Herra, varjelet heitä, suojelet hänet iäti tältä sukukunnalta.

HERRE, du vogter os, værner os evigt mod denne Slægt.

8 Yltympäri jumalattomat rehentelevät, kun kataluus pääsee valtaan ihmislasten seassa.

De gudløse færdes frit overalt, når Skarn ophøjes blandt Menneskens Børn.