Psalmien 12

1 Veisuunjohtajalle; matalassa äänialassa; Daavidin virsi. Auta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta.

Til Sangmesteren. Efter den ottende. En Salme af David.

2 He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin.

HERRE, hjælp, thi de fromme er borte, svundet er Troskab blandt Menneskens Børn;

3 Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu,

de taler Løgn, den ene til den anden, med svigefulde Læber og tvedelt Hjerte.

4 ne, jotka sanovat: "Kielemme voimalla me olemme väkevät; huulemme ovat meidän tukemme; kuka on meille herra?"

Hver svigefuld Læbe udrydde HERREN, den Tunge, der taler store Ord,

5 "Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen", sanoo Herra, "tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee".

dem, som siger: »Vor Tunge gør os stærke, vore Læber er med os, hvo er vor Herre?«

6 Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.

»For armes Nød og fattiges Suk vil jeg nu staa op«, siger HERREN, »jeg frelser den, som man blæser ad.«

7 Sinä, Herra, varjelet heitä, suojelet hänet iäti tältä sukukunnalta.

HERRENS Ord er rene Ord, det pure, syvfold lutrede Sølv.

8 Yltympäri jumalattomat rehentelevät, kun kataluus pääsee valtaan ihmislasten seassa.

HERRE, du vogter os, værner os evigt mod denne Slægt. De gudløse færdes frit overalt, naar Skarn ophøjes blandt Menneskens Børn.