Psalmien 109
1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti.
Til songmeisteren; av David, ein salme. Min lovsongs Gud, teg ikkje!
2 Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä.
For dei hev late upp sin ugudlege og falske munn imot meg, dei hev tala imot meg med ljugartunga.
3 Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan.
Med hatfulle ord hev dei kringsett meg og ført strid imot meg utan årsak.
4 Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen.
Til løn for min kjærleik stod dei imot meg, endå eg berre bed,
5 He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.
dei hev lagt vondt yver meg til løn for godt og hat til løn for min kjærleik.
6 Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa.
Set ein ugudleg yver honom, og lat ein klagar standa ved hans høgre hand!
7 Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi.
Når han vert dømd, lat honom ganga skuldig ut, og lat hans bøn verta til synd!
8 Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.
Lat hans dagar verta få, lat ein annan få hans embætte!
9 Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi.
Lat hans born verta farlause og kona hans enkja!
10 Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta.
Lat hans born flakka ikring og beda seg, lat deim ganga som tiggarar frå sin øydelagde heim!
11 Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.
Lat okerkallen leggja snara um all hans eigedom, og framande plundra hans avling!
12 Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa.
Lat ingen finnast som hyser miskunn imot honom, og ingen som ynkast yver hans farlause born!
13 Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa.
Lat hans etterkomarar ganga til grunnar og deira namn verta utstroke i næste ættled!
14 Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois.
Hans fedra skuld vere i minne hjå Herren, og syndi åt mor hans verte ikkje utstroki!
15 Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä.
Dei vere alltid for Herrens åsyn, og han rydje deira minne ut av jordi,
16 Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.
av di han ikkje kom i hug å gjera miskunn, men forfylgde ein arm og fatig mann, og ein hjarteskræmd og vilde drepa honom.
17 Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.
Han elska forbanning, og denne kom yver honom, han lika ikkje velsigning, og denne kom langt burt frå honom.
18 Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
Han klædde seg i forbanning som sitt klædeplagg, og ho trengde som vatn inn i hans liv, og som olje i hans bein.
19 Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.
Lat henne verta honom til ei kåpa som han sveiper seg i, og til eit belte som han alltid bind um seg!
20 Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.
Dette vere løni frå Herren åt mine motstandarar, og åt deim som talar vondt imot mi sjæl!
21 Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.
Og du, Herre, Herre, gjer vel imot meg for ditt namn skuld, etter som di miskunn er god, so berga meg!
22 Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani.
For arm og fatig er eg, og mitt hjarta er gjenomstunge i meg.
23 Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka.
Som ein skugge når han lengjest, kverv eg burt, eg vert jaga burt som ein grashopp.
24 Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi.
Mine kne er ustøde av fasta, og holdet mitt misser feita.
25 Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä.
Og eg hev vorte til spott for deim; når dei ser meg, rister dei på hovudet.
26 Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen;
Hjelp meg, Herre min Gud, frels meg etter di miskunn!
27 ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit.
so dei må kjenna, at dette er di hand, at du, Herre, hev gjort det.
28 Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita.
Dei forbannar, men du velsignar, dei stend upp, men vert skjemde, og din tenar gled seg.
29 Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta.
Mine motstandarar skal klæda seg i skjemsla og sveipa seg i si skam som i ei kåpa.
30 Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä.
Eg vil takka Herren storleg med min munn, og midt imillom mange vil eg lova honom.
31 Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.
For han stend på høgre sida åt den fatige til å frelsa honom frå deim som dømer hans sjæl.
