Psalmien 109
1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti.
Dāvida dziesma, dziedātāju vadonim. Ak Dievs, ko es slavēju, nestāv klusu!
2 Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä.
Jo bezdievīgu muti un viltīgu muti tie pret mani ir atvēruši, tie runā uz mani ar melu mēli.
3 Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan.
Ar naidīgiem vārdiem tie metās ap mani un karo pret mani bez vainas.
4 Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen.
Par to, ka es tos mīlēju, tie turas man pretī; bet es lūdzu Dievu.
5 He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.
Tie man maksā ļaunu par labu un ienaidību par mīlestību.
6 Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa.
Cel pār to vienu bezdievi, un viens pretinieks lai viņam stāv pa labo roku.
7 Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi.
Kad viņš top tiesāts, tad lai top pazudināts, un viņa Dieva lūgšana lai viņam top par grēku.
8 Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.
Lai viņa dienas iet mazumā, un viņa amatu cits lai dabū.
9 Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi.
Viņa bērni lai paliek par bāriņiem un viņa sieva par atraitni.
10 Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta.
Lai viņa bērni skraida apkārt un ubago un maizes meklē tālu no savām izpostītām māju vietām.
11 Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.
Lai tas parādu dzinējs izplēš visu, kas tam pieder, un sveši lai aplaupa viņa peļņu.
12 Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa.
Lai tam nav, kas parāda žēlastību, un lai nav, kas žēlo viņa bāriņus.
13 Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa.
Lai viņa pēcnākamie top izdeldēti; viņu vārds lai izzūd otrā augumā.
14 Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois.
Viņa tēvu noziegums lai top pieminēts Tā Kunga priekšā, un viņa mātes grēki lai neizzūd.
15 Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä.
Lai tie vienmēr paliek Tā Kunga priekšā, un viņa piemiņa lai no zemes top izdeldēta.
16 Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.
Tādēļ ka viņš nebūt nepieminēja žēlastību darīt, bet vajāja bēdīgo un nabagu un to, kam bija noskumusi sirds, ka viņš to nokautu.
17 Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.
Tāpēc ka viņš lāstu gribēja, tas viņam nāks; un svētības viņam negribējās, tad tā arī paliks tālu no viņa.
18 Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
Un viņš aptērpās ar lāstu, tā kā ar drēbēm, un tas nāca viņa iekšās kā ūdens un kā eļļa viņa kaulos.
19 Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.
Tad lai tas viņam ir kā apģērbs, ar ko tas apsedzās, un josta, ar ko tas allaž apjožas.
20 Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.
Šī alga lai notiek no Tā Kunga maniem pretiniekiem un tiem, kas ļaunu runā pret manu dvēseli.
21 Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.
Bet Tu, ak Kungs, dari ar mani Sava vārda pēc, jo Tava žēlastība ir laba; izglāb mani.
22 Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani.
Jo es esmu bēdīgs un nabags, un mana sirds iekš manis ir ievainota.
23 Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka.
Es aizeju kā ēna pavakarē, un topu vajāts kā sisenis.
24 Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi.
Mani ceļi šļūk no gavēšanas, un mana miesa izdilusi, ka treknuma vairs nav.
25 Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä.
Un es tiem esmu par apsmieklu; kad tie mani redz, tad tie krata galvu.
26 Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen;
Palīdz man, Kungs, mans Dievs, atpestī mani pēc Savas žēlastības!
27 ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit.
Tad tie atzīs, ka tā Tava roka, ka Tu, Kungs, to darījis.
28 Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita.
Kad tie lād, tad Tu svētī; kad tie ceļas, tad lai top kaunā; bet Tavs kalps lai priecājās.
29 Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta.
Mani pretinieki lai ar kaunu top apģērbti un ar savu negodu apsegti kā ar svārkiem.
30 Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä.
Es Tam Kungam no sirds pateikšu ar savu muti un Tam dziedāšu lielā draudzē.
31 Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.
Jo tam bēdīgam Viņš stāv pa labo roku, to atpestīdams no tiem, kas viņa dvēseli notiesā.
