Psalmien 109
1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti.
Þú Guð sem ég lofa, vertu ekki þögull
2 Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä.
því að óguðlegir baktala mig og ljúga á mig sökum.
3 Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan.
Án saka hata þeir mig og ráðast á mig.
4 Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen.
Ég elska þá, en jafnvel meðan ég bið fyrir þeim, ofsækja þeir mig.
5 He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.
Þeir gjalda gott með illu og ást mína með hatri.
6 Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa.
Leyfðu þeim að finna hvernig mér líður! Leyfðu óvini mínum að þola sama óréttlæti og hann beitir mig – vera dæmdur af ranglátum dómara.
7 Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi.
Og þegar úrskurður fellur, lát hann þá verða honum til tjóns. Líttu á bænir hans eins og innantómt raus.
8 Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.
Styttu æviár hans. Skipaðu annan í embætti hans.
9 Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi.
Börn hans verði föðurlaus og kona hans ekkja
10 Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta.
og rektu þau burt úr rústum heimilis þeirra.
11 Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.
Lánardrottnarnir taki landareign hans og ókunnugir fái allt sem hann hafði aflað.
12 Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa.
Enginn sýni honum miskunn né aumki sig yfir föðurlausu börnin hans.
13 Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa.
Afkomendur hans verði afmáðir og ætt hans eins og hún leggur sig.
14 Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois.
Refsaðu fyrir syndir föður hans og móður og dragðu ekki af.
15 Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä.
Láttu misgjörðir hans aldrei falla í gleymsku, en minningu ættarinnar að engu verða.
16 Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.
Hann sýndi engum manni miskunn, en ofsótti nauðstadda og steypti aðþrengdum í dauðann.
17 Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.
Hann formælti öðrum, bölvunin komi honum sjálfum í koll. Að blessa lét hann ógert, blessun sé því fjarri honum.
18 Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
Að bölva, það átti við hann, það var honum eðlilegt eins og að éta og drekka.
19 Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.
Formælingar hans bitni á honum sjálfum, hylji hann, eins og fötin sem hann er í og beltið um mitti hans.
20 Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.
Þetta séu laun andstæðinga minna frá Drottni – þeirra sem ljúga á mig og hóta mér dauða.
21 Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.
En Drottinn, farðu með mig eins og barnið þitt! Eins og þann sem ber þitt eigið nafn. Frelsaðu mig Drottinn, vegna elsku þinnar.
22 Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani.
Það hallar undan fæti, ég finn að dauðinn nálgast.
23 Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka.
Ég er hristur til jarðar eins og padda af ermi!
24 Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi.
Ég skelf í hnjánum – fastan var erfið, ég er ekkert nema skinn og bein.
25 Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä.
Ég er eins og minnisvarði um mistök og þegar menn sjá mig hrista þeir höfuðið.
26 Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen;
Hjálpaðu mér Drottinn Guð minn! Frelsaðu mig sakir elsku þinnar og kærleika.
27 ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit.
Gerðu það svo að allir sjái, svo að enginn efist um að það var þitt verk,
28 Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita.
– þá mega þeir formæla mér ef þeir vilja, sama er mér, aðeins að þú blessir mig. Þá munu illráð þeirra gegn mér mistakast og ég ganga mína leið, glaður í bragði.
29 Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta.
Ónýttu áform þeirra! Sveipaðu þá skömm!
30 Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä.
Þá mun ég ekki láta af að þakka Drottni, lofa hann í allra áheyrn.
31 Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.
Því að hann er athvarf fátækra og þeirra sem líða skort. Hann frelsar þá undan óvinum þeirra.
