Psalmien 109
1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti.
(Til Sangmesteren. Af David. En Salme.) Du min Lovsangs Gud, vær ej tavs!
2 Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä.
Thi en gudløs, svigefuld Mund har de åbnet imod mig, taler mig til med Løgntunge,
3 Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan.
med hadske Ord omringer de mig og strider imod mig uden Grund;
4 Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen.
til Løn for min Kærlighed er de mig fjendske, skønt jeg er idel Bøn;
5 He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.
de gør mig ondt for godt, gengælder min Kærlighed med Had.
6 Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa.
Straf ham for hans Gudløshed, lad en Anklager stå ved hans højre,
7 Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi.
lad ham gå dømt fra Retten, hans Bøn blive regnet for Synd;
8 Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.
hans Livsdage blive kun få, hans Embede tage en anden;
9 Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi.
hans Børn blive faderløse, hans Hustru vorde Enke;
10 Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta.
hans Børn flakke om og tigge, drives bort fra et øde Hjem;
11 Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.
Ågerkarlen rage efter alt, hvad han har, og fremmede rane hans Gods;
12 Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa.
ingen være langmodig imod ham, ingen ynke hans faderløse;
13 Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa.
hans Afkom gå til Grunde, hans Navn slettes ud i næste Slægt:
14 Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois.
lad hans Fædres Skyld ihukommes hos HERREN, lad ikke hans Moders Synd slettes ud,
15 Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä.
altid være de, HERREN for Øje; hans Minde vorde udryddet af Jorden,
16 Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.
fordi det ej faldt ham ind at vise sig god, men han forfulgte den arme og fattige og den, hvis Hjerte var knust til Døde;
17 Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.
han elsked Forbandelse, så lad den nå ham; Velsignelse yndede han ikke, den blive ham fjern!
18 Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
Han tage Forbandelse på som en Klædning, den komme som Vand i hans Bug, som Olie ind i hans Ben;
19 Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.
den blive en Dragt, han tager på, et Bælte, han altid bærer!
20 Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.
Det være mine Modstanderes Løn fra HERREN, dem, der taler ondt mod min Sjæl.
21 Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.
Men du, o HERRE, min Herre, gør med mig efter din Godhed og Nåde, frels mig for dit Navns Skyld!
22 Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani.
Thi jeg er arm og fattig, mit Hjerte vånder sig i mig;
23 Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka.
som Skyggen, der hælder, svinder jeg bort, som Græshopper rystes jeg ud;
24 Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi.
af Faste vakler mine Knæ, mit Kød skrumper ind uden Salve;
25 Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä.
til Spot for dem er jeg blevet, de ryster på Hovedet, når de
26 Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen;
Hjælp mig, HERRE min Gud, frels mig efter din Miskundhed,
27 ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit.
så de sander, det var din Hånd, dig, HERRE, som gjorde det!
28 Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita.
Lad dem forbande, du vil velsigne, mine uvenner vorde til Skamme, din Tjener glæde sig;
29 Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta.
lad mine Fjender klædes i Skændsel, iføres Skam som en Kappe!
30 Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä.
Med min Mund vil jeg højlig takke HERREN, prise ham midt i Mængden;
31 Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.
thi han står ved den fattiges højre at fri ham fra dem, der dømmer hans Sjæl.
