Psalmien 107
1 Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
»Danket dem HERRN, denn er ist freundlich, ja, ewiglich währt seine Gnade«:
2 Niin sanokoot Herran lunastetut, jotka hän on lunastanut ahdistuksen alta
so sollen die vom HERRN Erlösten sprechen, die er befreit hat aus Drangsal
3 ja koonnut pakanamaista, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja meren puolelta.
und die er gesammelt aus den Ländern vom Aufgang her und vom Niedergang, vom Norden her und vom Meer.
4 He harhailivat erämaassa, autiossa, tiettömässä maassa, löytämättä asuttua kaupunkia.
Sie irrten umher in der Wüste, der Öde, und fanden den Weg nicht zu einer Wohnstatt;
5 Heidän oli nälkä ja jano, heidän sielunsa nääntyi heissä.
gequält vom Hunger und vom Durst, wollte ihre Seele in ihnen verschmachten.
6 Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan.
Da schrien sie zum HERRN in ihrer Not, und er rettete sie aus ihren Ängsten
7 Ja hän ohjasi heidät oikealle tielle, niin että he pääsivät asuttuun kaupunkiin.
und leitete sie auf richtigem Wege, daß sie kamen zu einer bewohnten Ortschaft: –
8 Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa, hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan.
die mögen danken dem HERRN für seine Güte und für seine Wundertaten an den Menschenkindern,
9 Sillä hän ravitsee nääntyvän sielun ja täyttää nälkäisen sielun hyvyydellä.
daß er die lechzende Seele gesättigt und die hungernde Seele gefüllt hat mit Labung.
10 He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin,
Die da saßen in Finsternis und Todesnacht, gefangen in Elend und Eisenbanden –
11 koska olivat niskoitelleet Jumalan käskyjä vastaan ja katsoneet halvaksi Korkeimman neuvon.
denn sie hatten Gottes Geboten getrotzt und den Ratschluß des Höchsten verachtet,
12 Hän masensi heidän sydämensä kärsimyksellä; he sortuivat, eikä ollut auttajaa.
so daß er ihren Sinn durch Leiden beugte, daß sie niedersanken und keinen Helfer hatten –;
13 Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan.
da schrien sie zum HERRN in ihrer Not, und er rettete sie aus ihren Ängsten;
14 Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa.
er führte sie heraus aus Finsternis und Todesnacht und zersprengte ihre Fesseln: –
15 Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan.
die mögen danken dem HERRN für seine Güte und für seine Wundertaten an den Menschenkindern,
16 Sillä hän särkee vaskiset ovet ja rikkoo rautaiset salvat.
daß er eherne Türen zerbrochen und eiserne Riegel zerschlagen.
17 He olivat hulluja, sillä heidän vaelluksensa oli syntinen, ja he kärsivät vaivaa pahojen tekojensa tähden.
Die da krank waren infolge ihres Sündenlebens und wegen ihrer Verfehlungen leiden mußten –
18 Heidän sielunsa inhosi kaikkea ruokaa, ja he olivat lähellä kuoleman portteja.
vor jeglicher Speise hatten sie Widerwillen, so daß sie den Pforten des Todes nahe waren –;
19 Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan.
da schrien sie zum HERRN in ihrer Not, und er rettete sie aus ihren Ängsten;
20 Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta.
er sandte sein Wort, sie gesund zu machen, und ließ sie aus ihren Gruben entrinnen: –
21 Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan.
die mögen danken dem HERRN für seine Güte und für seine Wundertaten an den Menschenkindern;
22 Uhratkoot kiitosuhreja ja kertokoot riemuiten hänen töitään.
sie mögen Opfer des Dankes bringen und seine Taten mit Jubel verkünden!
23 He lähtivät laivoilla merelle ja kävivät kauppaa suurilla vesillä.
Die aufs Meer gefahren waren in Schiffen, auf weiten Fluten Handelsgeschäfte trieben,
24 He näkivät Herran työt ja hänen ihmeelliset tekonsa meren syvyyksissä.
die haben das Walten des HERRN geschaut und seine Wundertaten auf hoher See.
25 Hän sanoi sanansa ja nosti myrskytuulen, joka kohotti korkealle sen aallot.
Denn er gebot und ließ einen Sturm entstehn, der hoch die Wogen des Meeres türmte:
26 He kohosivat taivasta kohti, he vajosivat syvyyksiin; heidän sielunsa menehtyi tuskasta.
sie stiegen empor zum Himmel und fuhren hinab in die Tiefen, so daß ihr Herz vor Angst verzagte;
27 He horjuivat ja hoippuivat kuin juopunut, ja kaikki heidän taitonsa hämmentyi.
sie wurden schwindlig und schwankten wie Trunkne, und mit all ihrer Weisheit war’s zu Ende: –
28 Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän päästi heidät heidän ahdistuksistaan.
da schrien sie zum HERRN in ihrer Not, und er befreite sie aus ihren Ängsten;
29 Hän tyynnytti myrskyn, ja meren aallot hiljenivät.
er stillte das Ungewitter zum Säuseln, und das Toben der Wogen verstummte;
30 He iloitsivat, kun tuli tyyni, ja hän vei heidät toivottuun satamaan.
da wurden sie froh, daß es still geworden, und er führte sie zum ersehnten Hafen: –
31 Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan.
die mögen danken dem HERRN für seine Güte und für seine Wundertaten an den Menschenkindern;
32 Kunnioittakoot häntä kansan seurakunnassa ja vanhinten kokouksessa häntä ylistäkööt.
sie mögen ihn erheben in der Volksgemeinde und im Kreise der Alten ihn preisen!
33 Hän muutti virrat erämaaksi ja vesilähteet kuivaksi maaksi,
Er wandelte Ströme zur Wüste und Wasserquellen zu dürrem Land,
34 hedelmällisen maan suola-aroksi, sen asukasten pahuuden tähden.
fruchtbares Erdreich zu salziger Steppe wegen der Bosheit seiner Bewohner.
35 Hän muutti erämaan vesilammikoiksi ja kuivan maan vesilähteiksi.
Wiederum machte er wüstes Land zum Wasserteich und dürres Gebiet zu Wasserquellen
36 Ja hän asetti nälkäiset sinne asumaan ja he rakensivat kaupungin asuaksensa.
und ließ dort Hungrige seßhaft werden, so daß sie eine Stadt zum Wohnsitz bauten
37 Ja he kylvivät peltoja ja istuttivat viinitarhoja, jotka tuottivat satoisan hedelmän.
und Felder besäten und Weinberge pflanzten, die reichen Ertrag an Früchten brachten;
38 Hän siunasi heitä, ja he lisääntyivät suuresti, ja hän antoi heille paljon karjaa.
und er segnete sie, daß sie stark sich mehrten, und ließ ihres Viehs nicht wenig sein.
39 Ja kun he vähentyivät ja vaipuivat onnettomuuden ja huolten painon alla,
Dann aber nahmen sie ab und wurden gebeugt durch den Druck des Unglücks und Kummers;
40 niin hän, joka vuodattaa ylenkatsetta ruhtinasten päälle ja panee heidät harhailemaan tiettömissä autiomaissa,
»über Edle goß er Verachtung aus und ließ sie irren in pfadloser Öde«.
41 hän kohotti köyhän kurjuudesta ja teki suvut suuriksi kuin lammaslaumat.
Den Armen aber hob er empor aus dem Elend und machte seine Geschlechter wie Kleinviehherden.
42 Oikeamieliset näkevät sen ja riemuitsevat, ja kaiken vääryyden täytyy tukkia suunsa.
»Die Gerechten sehen’s und freuen sich, alle Bosheit aber muß schließen ihren Mund«.
43 Joka viisas on, se ottakoon näistä vaarin ja ajatelkoon Herran armotekoja.
Wer ist weise? Der beachte dies und lerne die Gnadenerweise des HERRN verstehn!
