Psalmien 104
1 Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi.
Áldjad, én lelkem, az Örökkévalót! Örökkévaló, én Istenem, felette nagy vagy, fenséget és díszt öltöttél.
2 Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;
Világosságba burkolózik, mint palástba, kiterjeszti az eget, mint a szőnyeget.
3 sinä rakennat salisi vetten päälle, teet pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulen siivillä.
Aki vizekben gerendázta emeleteit, aki fellegeket tesz szekerévé, aki jár a szélnek szárnyain.
4 Sinä teet tuulet sanasi saattajiksi, palvelijoiksesi tulen liekit.
Szeleket tesz követeivé, szolgáivá lobogó tüzet.
5 Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.
Talapzataira alapította a földet, hogy meg ne inogjon mindörökké.
6 Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet.
Vízárral, mint ruhával takartad be, a hegyeken vizek állnak;
7 Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon;
dorgálásodtól megfutamodnak, dörgésed hangjától szétsietnek –
8 vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut.
felemelkednek hegyek, alá sülyednek síkságok – arra a helyre, melyet alapítottál nekik.
9 Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata.
Határt vetettél, hogy át ne lépjék, hogy újra be ne borítsák a földet.
10 Sinä kuohutit laaksoista lähteet, jotka vuorten välillä vuotavat.
Aki forrásokat bocsát a völgyekbe, hegyek között folynak.
11 Ne antavat juoman kaikille metsän eläimille, villiaasit niistä janonsa sammuttavat.
Itatják minden vadját a mezőnek, vadszamarak a szomjukat oltják.
12 Niiden partailla asuvat taivaan linnut ja visertävät lehvien välissä.
Fölöttük lakozik az ég madara, a lombok közül hangot hallatnak.
13 Saleistasi sinä kastelet vuoret, sinun töittesi hedelmistä maa saa ravintonsa.
Megitatja a hegyeket emeleteiből, műveid gyümölcséből jóllakik a föld.
14 Sinä kasvatat ruohon karjalle ja kasvit ihmisen tarpeeksi. Niin sinä tuotat maasta leivän
Füvet sarjaszt a baromnak, meg növényt az ember munkája által, előhozván kenyeret a földből,
15 ja viinin, joka ilahuttaa ihmisen sydämen; niin sinä saatat kasvot öljystä kiiltäviksi, ja leipä vahvistaa ihmisen sydäntä.
és bort, mely örvendezteti halandónak szívét, fénylővé tevén az arczot olajtól, a kenyér pedig erősíti a halandónak szívét.
16 Ravintonsa saavat myös Herran puut, Libanonin setrit, jotka hän on istuttanut.
Jóllaknak az Örökkévaló fái, Libánonnak czédrusai, melyeket ültetett;
17 Niissä lintuset pesivät, ja haikaroilla on majansa kypresseissä.
ahol madarak fészkelnek, a gólya – cziprusfák a háza.
18 Korkeat vuoret ovat kauristen hallussa, kallionkolot ovat tamaanien suoja.
A magas hegyek a zergéknek valók, a sziklák menedékül a hegyi nyulaknak.
19 Kuun sinä olet tehnyt näyttämään aikoja; aurinko tietää laskunsa.
Teremtette a holdat ünnepek számára, a nap ismeri lementét;
20 Sinä teet pimeän, niin tulee yö; silloin lähtevät liikkeelle kaikki metsän eläimet.
szerzesz sötétséget s lészen éjszaka, akkor mozog minden vadja az erdőnek.
21 Nuoret jalopeurat kiljuvat saalista ja pyytävät Jumalalta elatustansa.
Fiatal oroszlánok ordítanak ragadmányért, így kérvén Istentől eledelöket.
22 Aurinko nousee, ne vetäytyvät pois ja laskeutuvat luoliinsa maata.
Felsüt a nap visszahúzódnak és tanyáikba heverednek.
23 Silloin ihminen menee töihinsä ja askaroitsee iltaan asti.
Dolgára kimegy az ember és munkájára egész estig.
24 Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.
Mily számosak a te műveid, Örökkévaló! Mindnyáját bölcseséggel teremtetted, telve van a föld szerzeményeddel.
25 Merikin, suuri ja aava-siinä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä.
Emitt a tenger, nagy és széles határú: ott van csúszó-mászó és száma sincs, kicsiny állatok nagyokkal együtt.
26 Siellä kulkevat laivat, siellä Leviatan, jonka sinä olet luonut siinä leikitsemään.
Ott hajók járnak, a leviátán, melyet alkottál, hogy játszadozzon abban.
27 Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruuan ajallansa.
Mindnyájan hozzád reménykednek, hogy megadjad eledelöket a maga idején. –
28 Sinä annat niille, ja ne kokoavat, sinä avaat kätesi, ja ne ravitaan hyvyydellä.
Adsz nekik szedegetnek; megnyitod kezedet: megtelnek jóval.
29 Sinä peität kasvosi, ja ne peljästyvät, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen.
Elrejted arczodat: megrémülnek; visszavonod leheletüket: kimúlnak s porukhoz térnek vissza.
30 Sinä lähetät henkesi, ja ne luodaan; ja sinä uudistat maan muodon.
Kibocsátod leheletedet: megteremtetnek; így újítod meg a föld színét.
31 Pysyköön Herran kunnia iankaikkisesti. Saakoon Herra teoistansa iloita,
Legyen az Örökkévaló dicsősége örökre, örüljön az Örökkévaló az ő művein!
32 hän, joka katsahtaa maahan, ja se vapisee, joka koskettaa vuoria, ja ne suitsuavat.
Aki letekintett a földre s az megrengett, megérinti a hegyeket és füstölögnek.
33 Kaiken ikäni minä ylistän Herraa, minä veisaan Jumalani kiitosta, niin kauan kuin elän.
Hadd énekelek az Örökkévalónak életemben, hadd zengek Istenemnek, amíg vagyok!
34 Olkoot minun tutkisteluni hänelle otolliset; minä iloitsen Herrassa.
Legyen kellemes neki beszédem; én örüljek az Örökkévalóban.
35 Hävitkööt syntiset maasta, älköön jumalattomia enää olko. Kiitä Herraa, minun sieluni. Halleluja!
Veszszenek a vétkesek a földről, s gonoszok ne legyenek többé! Áldjad, én lelkem, az Örökkévalót! Halleluja!
