Psalmien 102
1 Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen. Herra, kuule minun rukoukseni, ja minun huutoni tulkoon sinun eteesi.
Imádság, egy szegény számára, midőn ellankad és az Örökkévaló előtt kiönti panaszát. Örökkévaló, halljad imámat, s fohászkodásom jusson hozzád!
2 Älä peitä minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus, kallista korvasi minun puoleeni. Kun minä huudan, riennä ja vastaa minulle.
Ne rejtsd el arczodat tőlem szorultságom napján; hajlítsd hozzám füledet, amely napon felkiáltok, gyorsan hallgass meg!
3 Sillä minun päiväni ovat haihtuneet kuin savu, ja minun luitani polttaa niinkuin ahjossa.
Mert füstben enyésztek el napjaim, és csontjaim átizzottak mint égéstől.
4 Sydämeni on paahtunut ja kuivunut kuin ruoho, sillä minä unhotan syödä leipääni.
Megveretett, mint a fű, úgy hogy elszáradt a szívem; bizony, elfeledtem megenni kenyeremet.
5 Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat minun nahkaani.
Nyögésem hangjától odatapadt csontom húsomhoz.
6 Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.
Hasonlítok a puszta pelikánjához, olyan lettem, mint kuvik a romokban.
7 Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.
Virrasztottam s olyan lettem, mint magános madár a háztetőn.
8 Kaiken päivää viholliseni minua häpäisevät; ne, jotka riehuvat minua vastaan, kiroavat minun nimeni kautta.
Egész nap gyaláztak ellenségeim; az ellenem tombolók reám esküdtek.
9 Sillä minä syön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneleillä
Mert hamut kenyér gyanánt ettem, s italomat sírással elegyítettem:
10 sinun vihasi ja kiivastuksesi tähden, sillä sinä olet nostanut minut ylös ja viskannut pois.
indulatod és haragod miatt, mert felkaptál és elhajítottál.
11 Minun päiväni ovat kuin pitenevä varjo, ja minä kuivun kuin ruoho.
Napjaim akár a megnyúlt árnyék, és én elszáradok, mint a fű,
12 Mutta sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun muistosi pysyy polvesta polveen.
De te, Örökkévaló, örökké trónolsz, s neved nemzedékig meg nemzedékig tart.
13 Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki on tullut.
Te majd felkelsz, irgalmazol Cziónnak, mert ideje, hogy kegyelmezz neki, mert eljött a határidő;
14 Sillä sen kivet ovat sinun palvelijoillesi rakkaat, ja sen soraläjiä heidän on sääli.
mert szolgáid kedvelik a köveit és porát kegyelik.
15 Silloin pakanat pelkäävät Herran nimeä ja kaikki maan kuninkaat sinun kunniaasi,
S majd félik a nemzetek az Örökkévaló nevét, s mind a föld királyai dicsőségedet;
16 kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassansa,
mert megépítette az Örökkévaló Cziónt, megjelent az ő dicsőségében.
17 kun hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä enää heidän rukoustansa hylkää.
Odafordult a hontalanok imájához, s nem vetette meg imádságukat.
18 Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle, ja kansa, joka vastedes luodaan, on kiittävä Herraa,
Fölíratik ez az utóbbi nemzedék számára, s a megteremtendő nép majd dícséri Jáht:
19 että hän katseli pyhästä korkeudestaan, että Herra katsoi taivaasta maahan,
hogy letekintett szent magasságából, az Örökkévaló az égből a földre nézett,
20 kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman lapset,
hogy meghallgassa a fogolynak jajgatását, hogy megoldozza a halál fiait;
21 jotta Siionissa julistettaisiin Herran nimeä ja hänen ylistystänsä Jerusalemissa,
hogy hirdessék Cziónban az Örökkévaló nevét és dícséretét Jeruzsálemben,
22 kun kaikki kansat kokoontuvat yhteen, ja valtakunnat, palvelemaan Herraa.
mikor népek gyűlnek együvé és királyságok, hogy szolgálják az Örökkévalót.
23 Hän on lannistanut matkalla minun voimani, on lyhentänyt minun päiväni.
Megsanyargatta az úton erőmet, megrövidítette napjaimat.
24 Minä sanon: Jumalani, älä tempaa minua pois kesken ikääni; sinun vuotesi kestävät suvusta sukuun.
Azt mondom: Istenem, el ne ragadj napjaim felében, nemzedéken meg nemzedékeken át a te éveid!
25 Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi.
Hajdanában alapítottad a földet s kezeid műve az ég;
26 Ne katoavat, mutta sinä pysyt, ne vanhenevat kaikki kuin vaate; sinä muutat ne, niinkuin vaatteet muutetaan, ja ne muuttuvat.
ők elvesznek, de te megállasz, s mindannyian mint a ruha elkopnak: mint az öltözetet váltod őket, s ők elváltoznak.
27 Mutta sinä pysyt samana, eivätkä sinun vuotesi lopu.
De te ugyanaz vagy, és éveidnek nincsen vége.
28 Sinun palvelijaisi lapset saavat asua turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi.
Szolgáid fiai lakni fognak s magzatjuk megszilárdul előtted.
