Psalmien 102
1 Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen. Herra, kuule minun rukoukseni, ja minun huutoni tulkoon sinun eteesi.
Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
2 Älä peitä minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus, kallista korvasi minun puoleeni. Kun minä huudan, riennä ja vastaa minulle.
Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
3 Sillä minun päiväni ovat haihtuneet kuin savu, ja minun luitani polttaa niinkuin ahjossa.
Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
4 Sydämeni on paahtunut ja kuivunut kuin ruoho, sillä minä unhotan syödä leipääni.
Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
5 Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat minun nahkaani.
Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
6 Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.
Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
7 Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.
Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
8 Kaiken päivää viholliseni minua häpäisevät; ne, jotka riehuvat minua vastaan, kiroavat minun nimeni kautta.
Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
9 Sillä minä syön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneleillä
Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
10 sinun vihasi ja kiivastuksesi tähden, sillä sinä olet nostanut minut ylös ja viskannut pois.
Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
11 Minun päiväni ovat kuin pitenevä varjo, ja minä kuivun kuin ruoho.
Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
12 Mutta sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun muistosi pysyy polvesta polveen.
Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
13 Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki on tullut.
Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
14 Sillä sen kivet ovat sinun palvelijoillesi rakkaat, ja sen soraläjiä heidän on sääli.
Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
15 Silloin pakanat pelkäävät Herran nimeä ja kaikki maan kuninkaat sinun kunniaasi,
Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
16 kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassansa,
Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
17 kun hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä enää heidän rukoustansa hylkää.
Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
18 Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle, ja kansa, joka vastedes luodaan, on kiittävä Herraa,
Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
19 että hän katseli pyhästä korkeudestaan, että Herra katsoi taivaasta maahan,
Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
20 kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman lapset,
Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
21 jotta Siionissa julistettaisiin Herran nimeä ja hänen ylistystänsä Jerusalemissa,
Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
22 kun kaikki kansat kokoontuvat yhteen, ja valtakunnat, palvelemaan Herraa.
Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
23 Hän on lannistanut matkalla minun voimani, on lyhentänyt minun päiväni.
Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
24 Minä sanon: Jumalani, älä tempaa minua pois kesken ikääni; sinun vuotesi kestävät suvusta sukuun.
Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
25 Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi.
Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
26 Ne katoavat, mutta sinä pysyt, ne vanhenevat kaikki kuin vaate; sinä muutat ne, niinkuin vaatteet muutetaan, ja ne muuttuvat.
Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
27 Mutta sinä pysyt samana, eivätkä sinun vuotesi lopu.
Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
28 Sinun palvelijaisi lapset saavat asua turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi.
Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
