Psalmien 102
1 Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen. Herra, kuule minun rukoukseni, ja minun huutoni tulkoon sinun eteesi.
A Prayer of the afflicted when he is feeble, and before Jehovah poureth out his plaint. O Jehovah, hear my prayer, yea, my cry to Thee cometh.
2 Älä peitä minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus, kallista korvasi minun puoleeni. Kun minä huudan, riennä ja vastaa minulle.
Hide not Thou Thy face from me, In a day of mine adversity, Incline unto me Thine ear, In the day I call, haste, answer me.
3 Sillä minun päiväni ovat haihtuneet kuin savu, ja minun luitani polttaa niinkuin ahjossa.
For consumed in smoke have been my days, And my bones as a fire-brand have burned.
4 Sydämeni on paahtunut ja kuivunut kuin ruoho, sillä minä unhotan syödä leipääni.
Smitten as the herb, and withered, is my heart, For I have forgotten to eat my bread.
5 Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat minun nahkaani.
From the voice of my sighing Hath my bone cleaved to my flesh.
6 Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.
I have been like to a pelican of the wilderness, I have been as an owl of the dry places.
7 Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.
I have watched, and I am As a bird alone on the roof.
8 Kaiken päivää viholliseni minua häpäisevät; ne, jotka riehuvat minua vastaan, kiroavat minun nimeni kautta.
All the day mine enemies reproached me, Those mad at me have sworn against me.
9 Sillä minä syön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneleillä
Because ashes as bread I have eaten, And my drink with weeping have mingled,
10 sinun vihasi ja kiivastuksesi tähden, sillä sinä olet nostanut minut ylös ja viskannut pois.
From Thine indignation and Thy wrath, For Thou hast lifted me up, And dost cast me down.
11 Minun päiväni ovat kuin pitenevä varjo, ja minä kuivun kuin ruoho.
My days as a shadow [are] stretched out, And I — as the herb I am withered.
12 Mutta sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun muistosi pysyy polvesta polveen.
And Thou, O Jehovah, to the age abidest, And Thy memorial to all generations.
13 Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki on tullut.
Thou — Thou risest — Thou pitiest Zion, For the time to favour her, For the appointed time hath come.
14 Sillä sen kivet ovat sinun palvelijoillesi rakkaat, ja sen soraläjiä heidän on sääli.
For Thy servants have been pleased with her stones, And her dust they favour.
15 Silloin pakanat pelkäävät Herran nimeä ja kaikki maan kuninkaat sinun kunniaasi,
And nations fear the name of Jehovah, And all kings of the earth Thine honour,
16 kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassansa,
For Jehovah hath builded Zion, He hath been seen in His honour,
17 kun hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä enää heidän rukoustansa hylkää.
He turned unto the prayer of the destitute, And He hath not despised their prayer.
18 Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle, ja kansa, joka vastedes luodaan, on kiittävä Herraa,
This is written for a later generation, And the people created do praise Jah.
19 että hän katseli pyhästä korkeudestaan, että Herra katsoi taivaasta maahan,
For He hath looked From the high place of His sanctuary. Jehovah from heaven unto earth looked attentively,
20 kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman lapset,
To hear the groan of the prisoner, To loose sons of death,
21 jotta Siionissa julistettaisiin Herran nimeä ja hänen ylistystänsä Jerusalemissa,
To declare in Zion the name of Jehovah, And His praise in Jerusalem,
22 kun kaikki kansat kokoontuvat yhteen, ja valtakunnat, palvelemaan Herraa.
In the peoples being gathered together, And the kingdoms — to serve Jehovah.
23 Hän on lannistanut matkalla minun voimani, on lyhentänyt minun päiväni.
He hath humbled in the way my power, He hath shortened my days.
24 Minä sanon: Jumalani, älä tempaa minua pois kesken ikääni; sinun vuotesi kestävät suvusta sukuun.
I say, 'My God, take me not up in the midst of my days,' Through all generations [are] Thine years.
25 Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi.
Beforetime the earth Thou didst found, And the work of Thy hands [are] the heavens.
26 Ne katoavat, mutta sinä pysyt, ne vanhenevat kaikki kuin vaate; sinä muutat ne, niinkuin vaatteet muutetaan, ja ne muuttuvat.
They — They perish, and Thou remainest, And all of them as a garment become old, As clothing Thou changest them, And they are changed.
27 Mutta sinä pysyt samana, eivätkä sinun vuotesi lopu.
And Thou [art] the same, and Thine years are not finished.
28 Sinun palvelijaisi lapset saavat asua turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi.
The sons of Thy servants do continue, And their seed before Thee is established!
