Sananlaskujen 26
1 Yhtä vähän kuin lumi kesällä ja sade elonaikana soveltuu tyhmälle kunnia.
Lika som snö om sommaren, och regn i andene, så höfves icke enom dåra ära.
2 Kuin liitävä lintu, kuin lentävä pääskynen on aiheeton kirous: ei se toteen käy.
Lika som en fogel bortfar, och en svala flyger, alltså biter intet en oförtjent banna.
3 Hevoselle ruoska, aasille suitset, tyhmille vitsa selkään!
Hästenom en gissel, och åsnanom ett betsel, och dåranom ett ris på ryggen.
4 Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
Svara icke dåranom efter hans dårskap, att du honom icke lik varder.
5 Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.
Men svara dåranom efter hans dårskap, att han icke skall låta sig tycka, att han är vis.
6 Jalat altaan katkaisee ja vääryyttä saa juoda, joka sanan lähettää tyhmän mukana.
Den ena sak genom ett galet bådskap beställer, han är såsom en halter på fötterna, och tager skada.
7 Velttoina riippuvat halvatun sääret; samoin sananlasku tyhmäin suussa.
Såsom enom krympling står att dansa, alltså står enom dåra tala om vishet.
8 Yhtä kuin sitoisi kiven linkoon kiinni, on antaa kunniaa tyhmälle.
Den enom dåra äro tillägger, det är lika som man kastade en ädla sten uppå en stenrösjo.
9 Kuin ohdake, joka on osunut juopuneen käteen, on sananlasku tyhmäin suussa.
Ett ordspråk uti ens dåras mun är såsom en törneqvist, den uti ens druckens mans hand stinger.
10 Kuin jousimies, joka kaikkia haavoittaa, on se, joka tyhmän pestaa, kulkureita pestaa.
En god mästare gör ett ting rätt; men den som en klåpare lejer, honom varder det förderfvadt.
11 Kuin koira, joka palajaa oksennuksilleen, on tyhmä, joka yhä uusii hulluuksiansa.
Såsom en hund uppäter sina spyor igen, alltså är en dåre som sin galenskap på nytt bedrifver.
12 Näet miehen, viisaan omissa silmissään-enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä.
När du en ser, som sig tycker vis vara, det är mera hopp uppå en dåra, än på honom.
13 Laiska sanoo: "Tuolla tiellä on leijona, jalopeura torien vaiheilla".
Den late säger: Det är ett ungt lejon på vägenom, och ett lejon på gatone.
14 Ovi saranoillaan kääntyilee, laiska vuoteellansa.
En later vänder sig i sängene, lika som en dörr på dörrajernen.
15 Laiska pistää kätensä vatiin; ei viitsi sitä viedä suuhunsa jälleen.
Den late gömmer sina hand i barmen, och det varder honom tungt, att han skall bära henne åt munnen.
16 Laiska on omissa silmissään viisaampi kuin seitsemän, jotka vastaavat taitavasti.
En later tycker sig visare vara än sju, som seder lära.
17 Kulkukoiraa korviin tarttuu se, joka syrjäisten riidasta suuttuu.
Den som framgår, och blandar sig uti annars kif, han är lika som en, den der drager en hund med öronen.
18 Kuin mieletön, joka ammuskelee tulisia surmannuolia,
Lika som en hemliga med skott och pilar skjuter, och dräper;
19 on mies, joka pettää lähimmäisensä ja sanoo: "Leikillähän minä sen tein".
Alltså gör en falsk menniska med sin nästa, och säger sedan: Det var mitt skämt.
20 Halkojen loppuessa sammuu tuli, ja panettelijan poistuessa taukoaa tora.
Då intet mer ved är, slocknar elden; och när klaffaren är borta, vänder trätan åter.
21 Hehkuksi hiilet, tuleksi halot, riidan lietsomiseksi toraisa mies.
Såsom kolen glöd, och veden eld, alltså kommer en trätosam man kif åstad.
22 Panettelijan puheet ovat kuin herkkupalat ja painuvat sisusten kammioihin asti.
Klaffarens ord äro såsom hugg, och de gå igenom hjertat.
23 Kuin hopeasilaus saviastian pinnalla ovat hehkuvat huulet ja paha sydän.
En förgiftig mun, och ondt hjerta, är såsom en lerpotta med silfslagg öfverdragen.
24 Vihamies teeskentelee huulillaan, mutta hautoo petosta sydämessänsä.
Fienden varder känd vid sitt tal, och när han nalkas, far han med falskhet.
25 Jos hän muuttaa suloiseksi äänensä, älä häntä usko, sillä seitsemän kauhistusta hänellä on sydämessä.
Då han smeker med sitt mjuka tal, tro honom intet; ty sju styggelser äro uti hans hjerta.
26 Vihamielisyys kätkeytyy kavalasti, mutta seurakunnan kokouksessa sen pahuus paljastuu.
Den som hat hemliga håller, till att göra skada, hans ondska skall den meniga man uppenbar varda.
27 Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää.
Den ena grop gör, han skall falla deruti; och den en sten välter, uppå honom skall han komma.
28 Valheellinen kieli vihaa omia ruhjomiansa, ja liukas suu saa turmiota aikaan.
En falsk tunga hatar den henne straffar, och en smeken mun kommer förderf åstad.
