Sananlaskujen 14
1 Vaimojen viisaus talon rakentaa, mutta hulluus sen omin käsin purkaa.
Kvinnevisdom byggjer huset sitt, men dårskap riv det ned med henderne.
2 Joka vaeltaa oikein, se pelkää Herraa, mutta jonka tiet ovat väärät, se hänet katsoo ylen.
Den som ottast Herren, fer ærleg fram, men krokvegar gjeng den som vanvyrder honom.
3 Hullun suussa on ylpeydelle vitsa, mutta viisaita vartioivat heidän huulensa.
I narrens munn er ovmods ris, men dei vise hev lipporne sine til vern.
4 Missä raavaita puuttuu, on seimi tyhjä, mutta runsas sato saadaan härkien voimasta.
Utan uksar er krubba tom, men når stuten er sterk, vert innkoma stor.
5 Uskollinen todistaja ei valhettele, mutta väärä todistaja puhuu valheita.
Ikkje lyg eit ærlegt vitne, men det falske vitne andar lygn.
6 Pilkkaaja etsii viisautta turhaan, mutta ymmärtäväisen on tietoa helppo saada.
Spottaren søkjer visdom, men fåfengt, men lett finn den skynsame kunnskap.
7 Menet pois tyhmän miehen luota: et tullut tuntemaan tiedon huulia.
Gakk burt frå ein dåre, ei fekk du der merka lippor med kunnskap.
8 Mielevän viisaus on, että hän vaelluksestaan vaarin pitää; tyhmien hulluus on petos.
Klok manns visdom er: han skynar vegen sin, men dåre-narreskapen er: dei svik seg sjølv.
9 Hulluja pilkkaa vikauhri, mutta oikeamielisten kesken on mielisuosio.
Dårar fær spott av sitt eige skuldoffer, men millom ærlege folk er godhug.
10 Sydän tuntee oman surunsa, eikä sen iloon saa vieras sekaantua.
Hjarta kjenner si eigi sorg, og gleda legg ingen framand seg uppi.
11 Jumalattomain huone hävitetään, mutta oikeamielisten maja kukoistaa.
Gudlause folk fær sitt hus lagt i øyde, men ærlege folk ser tjeldet sitt bløma.
12 Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.
Mang ein veg tykkjer folk er rett, men enden på honom er vegar til dauden.
13 Nauraessakin voi sydän kärsiä, ja ilon lopuksi tulee murhe.
Jamvel midt i låtten kjenner hjarta vondt, og enden på gleda er sorg.
14 Omista teistään saa kyllänsä se, jolla on luopunut sydän, mutta itsestään löytää tyydytyksen hyvä mies.
Av åtferdi si skal den fråfalne mettast, og ein god mann held seg burte frå han.
15 Yksinkertainen uskoo joka sanan, mutta mielevä ottaa askeleistansa vaarin.
Den einfalde trur kvart ordet, men den kloke agtar på sine stig.
16 Viisas pelkää ja karttaa pahaa, mutta tyhmä on huoleton ja suruton.
Den vise ottast og held seg frå vondt, men dåren er brålyndt og trygg.
17 Pikavihainen tekee hullun töitä, ja juonittelija joutuu vihatuksi.
Bråsinna mann gjer narreverk, og meinsløg mann vert hata.
18 Yksinkertaiset saavat perinnökseen hulluuden, mutta mielevät tiedon kruunuksensa.
Einfalde erver dårskap, men dei kloke fær kunnskap til krans.
19 Pahojen täytyy kumartua hyvien edessä ja jumalattomien seisoa vanhurskaan porteilla.
Vonde skal bøygja seg for dei gode, og gudlause ved portarne til den rettferdige.
20 Köyhää vihaa hänen ystävänsäkin, mutta rikasta rakastavat monet.
Ein fatig vert hata av venen sin jamvel, men ein rik vert elska av mange.
21 Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!
Vanvyrder du næsten din, syndar du, men sæl den som ynkast yver armingar.
22 Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!
Skal ikkje dei fara vilt som finn på vondt, og miskunn og truskap timast deim som finn på godt?
23 Kaikesta vaivannäöstä tulee hyötyä, mutta tyhjästä puheesta vain vahinkoa.
Alt stræv fører vinning med seg, men tome ord gjev berre tap.
24 Viisasten kruunu on heidän rikkautensa, mutta tyhmäin hulluus hulluudeksi jää.
Rikdomen er for dei vise ei krans, men narreskapen hjå dårar er narreskap.
25 Uskollinen todistaja on hengen pelastaja, mutta joka valheita puhuu, on petosta täynnä.
Eit sanningsvitne bergar liv, men den som andar lygn, er full av svik.
26 Herran pelossa on vahva varmuus ja turva vielä lapsillekin.
Den som ottast Herren, hev ei borg so fast, og for hans born det finnast skal ei livd.
27 Herran pelko on elämän lähde kuoleman paulain välttämiseksi.
Otte for Herren er livsens kjelda, so ein slepp undan daudesnaror.
28 Kansan paljous on kuninkaan kunnia, väen vähyys ruhtinaan turmio.
Mykje folk er konungs prydnad, men folkemink er hovdings fall.
29 Pitkämielisellä on paljon taitoa, mutta pikavihaisen osa on hulluus.
Langmodig mann hev mykje vit, men bråhuga mann syner narreskap.
30 Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.
Spaklyndt hjarta er likamens liv, men ilska er ròt i beini.
31 Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa.
Trykkjer du armingen, spottar du skaparen hans, men du ærar skaparen når du er mild mot fatigmann.
32 Jumalaton sortuu omaan pahuuteensa, mutta vanhurskas on turvattu kuollessaan.
I ulukka si lyt den gudlause stupa, men den rettferdige hev trygd når han skal døy.
33 Ymmärtäväisen sydämeen ottaa majansa viisaus, ja tyhmien keskellä se itsensä tiettäväksi tekee.
I hjarta på den vituge held visdomen seg still, men hjå dårar ter han seg fram.
34 Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.
Rettferd upphøgjer eit folk, men syndi er skam for folki.
35 Taitava palvelija saa kuninkaan suosion, mutta kunnoton hänen vihansa.
Kongen likar godt den kloke tenar, men harmast på den som skjemmer seg ut.
