Valitusvirret 3
1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.
Ko au ko e tangata kuo mamata ki he mamahi ʻi he meʻa tā ʻa hono houhau.
2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.
Kuo ne tataki au mo ʻomi au ki he poʻuli, kae ʻikai ki he maama.
3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.
Ko e moʻoni kuo ne liliu kiate au, ʻoku ne liliu hono nima kiate au ʻi he ʻaho kotoa.
4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.
Ko hoku kili mo hoku kakano kuo ne ngaohi ke motuʻa; kuo ne fesiʻi hoku ngaahi hui.
5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.
Kuo ne langaʻi meʻa kiate au, pea kuo ne takatakai au ʻaki ʻae kona mo e mamahi.
6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.
Kuo ne fokotuʻu au ʻi he ngaahi potu fakapoʻuli, ʻo hangē ko kinautolu naʻe pekia ʻi muʻa.
7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.
Kuo ne ʻāʻi takatakai au pea ʻoku ʻikai te u faʻa hao kituʻa: kuo ne fakamamafa ʻa ʻeku haʻi ukamea.
8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.
ʻO kau ka tangi foki mo kalanga, ʻoku ne taʻetokangaʻi ʻeku kole.
9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.
Kuo ne ʻāʻi hoku ngaahi hala ʻaki ʻae ngaahi maka kuo tā, kuo ne fakapikoʻi hoku ngaahi hala.
10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.
Naʻa ne hangē ha pea ʻoku toitoi kiate au, pea hangē ha laione ʻi he ngaahi potu lilo.
11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.
Kuo ne mimioʻi hoku ngaahi ʻaluʻanga, pea kuo ne haehae au fakaikiiki: kuo ne ngaohi au ke lala pe.
12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.
Kuo ne teke ʻa ʻene kaufana, pea kuo ne fokotuʻu au ko e fakaʻilonga ki he ngahau.
13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.
Kuo ne pule ki he ngaahi ngahau ʻo ʻene tangai ke ʻasi ki hoku ngaahi kongaloto.
14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.
Ko e manukiʻanga au ki hoku kakai; pea ko ʻenau tāʻanga ʻi he ʻaho kotoa pē.
15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.
Kuo ne fakafonu au ʻaki ʻae kona, kuo ne fakakonaʻi au ʻaki ʻae konaʻiʻī.
16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.
Kuo ne fesiʻi foki hoku kau nifo ʻaki ʻae kilikili, kuo ne pani au ʻaki ʻae efu.
17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.
Pea kuo ke hiki hoku laumālie ke mamaʻo mei he melino: naʻe ngalo ʻiate au ʻae monūʻia.
18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.
Pea ne u pehē, “Ko ʻeku mālohi mo ʻeku ʻamanaki kuo ʻauha meia Sihova;”
19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.
ʻI heʻeku manatu ki hoku mahaki pea mo ʻeku mamahi, ʻae kona pea mo e ʻahu.
20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
ʻOku kei manatu ki ai hoku laumālie, pea ʻoku angavaivai ia ʻiate au.
21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
Ko ia ʻoku ou fakamanatu ki hoku loto, pea ko ia ʻoku ou kei maʻu ai ʻae ʻamanaki.
22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
Ko e meʻa ʻi he ʻaloʻofa ʻa Sihova ʻoku ʻikai te tau ʻauha, koeʻuhi ʻoku ʻikai ke ngata ʻene manavaʻofa.
23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
ʻOku foʻou ia ʻi he pongipongi kotoa pē, ʻoku lahi hoʻo angatonu.
24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
ʻOku pehē ʻe hoku laumālie, “Ko hoku tofiʻa ʻa Sihova: ko ia te u ʻamanaki lelei ʻiate ia.”
25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
ʻOku lelei ʻa Sihova kiate kinautolu ʻoku tatali kiate ia, ki he laumālie ʻoku kumi kiate ia.
26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.
ʻOku lelei ki he tangata ke ne ʻamanaki, pea ne tatali fakatatoka foki ki he fakamoʻui meia Sihova.
27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
ʻOku lelei ki he tangata ke ne fua ʻae haʻamo ʻi heʻene kei talavou.
28 Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.
ʻOku ne nofo tokotaha pe, pea ʻoku longo pe, koeʻuhi kuo ne fua ia ʻe ia pe.
29 Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.
ʻOku ne ʻai hono ngutu ʻi he efu, ko e meʻa naʻa ʻoku kei ai ha ʻamanaki.
30 Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.
ʻOku ne tuku hono kouʻahe kiate ia ʻoku ne taaʻi ia: ʻoku ne pito ʻaupito ʻi he lauʻi kovi.
31 Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;
He koeʻuhi ʻe ʻikai liʻaki ke lauikuonga ʻe Sihova:
32 vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.
He kapau te ne fakamamahi, ka te ne manavaʻofa foki ʻo fakatatau ki hono lahi ʻo ʻene ngaahi ʻaloʻofa.
33 Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.
He ʻoku ʻikai te ne fie tautea, pe fakamamahi ʻae fānau ʻae tangata.
34 Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,
Ke laiki ʻi hono lalo vaʻe ʻae ngaahi pōpula kotoa pē ʻo māmani,
35 kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,
Ke fakatafe ʻae totonu ʻoe tangata ʻi he ʻao ʻoe fofonga ʻoe Fungani Māʻoniʻoni,
36 kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?
Ke kākaaʻi ʻae tangata ʻi hono fakamaauʻi ʻoku ʻikai lelei ai ʻa Sihova.
37 Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?
Ko hai ia ʻoku fakahā, pea ʻoku hoko ia, ʻo kapau ʻoku ʻikai ke fekau ʻe Sihova?
38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?
ʻOku ʻikai ke ʻalu mei he fofonga ʻoe Fungani Māʻolunga ʻae lelei mo e kovi.
39 Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?
Ko e hā ʻoku lāunga ai ʻae tangata moʻui, ʻae tangata koeʻuhi ko e tautea ʻo ʻene ngaahi angahala?
40 Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.
Ke tau kumi mo ʻahiʻahiʻi hotau ngaahi ʻaluʻanga, pea toe tafoki kia Sihova.
41 Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.
Ke tau hiki hake hotau loto mo hotau nima ki he ʻOtua ʻi he ngaahi langi.
42 Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,
“Kuo mau fai talangataʻa, pea kuo mau angatuʻu: ʻoku teʻeki ai te ke fakamolemole.
43 olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;
“Kuo ke ʻuʻufi ʻaki ʻae houhau, pea fakatangaʻi ʻakimautolu: kuo ke tāmateʻi pea naʻe ʻikai te ke manavaʻofa.
44 olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.
Kuo ke ʻufiʻufi koe ʻaki ʻae ʻao, ke ʻoua naʻa ʻasi atu ʻa ʻemau kole.
45 Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.
Kuo ke ngaohi ʻakimautolu ko e efe mo e ʻotoʻota ʻi he lotolotonga ʻoe kakai.
46 Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.
“Kuo mafaʻa ʻae ngutu ʻa homau kau fili kotoa pē kiate kimautolu.
47 Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.
Kuo hoko mai ʻae manavahē mo e tauhele kiate kimautolu, ʻae lala mo e ʻauha.”
48 Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.
ʻOku tafe hifo hoku mata, hangē ko e ngaahi vaitafe, koeʻuhi ko e ʻauha ʻae ʻofefine ʻo hoku kakai.
49 Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä
“ʻOku tafe hifo ʻa hoku mata, pea ʻikai ʻosi, ʻoku ʻikai siʻi ke tuku.
50 siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.
Ke ʻoua ke ʻafio mai ʻa Sihova, pea vakai mei he langi.
51 Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.
Ko hoku mata ʻoku ne ueʻi hoku loto, koeʻuhi ko e ngaahi ʻofefine kotoa pē ʻo ʻeku kolo.
52 Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.
“Naʻe tuli fakamamahi au ʻe hoku kau fili hangē ha manupuna, taʻehanoʻuhinga.
53 He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.
Kuo nau motuhi ʻeku moʻui ʻi he fale fakapōpula, pea kuo lī ha maka kiate au.
54 Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.
naʻe melemo hoku ʻulu ʻi he ngaahi vai; pea ne u toki pehē, ‘Kuo motuhi au.’
55 Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.
“ʻE Sihova ne u ui ki ho huafa mei he fale fakapōpula taumamaʻo.
56 Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää".
Kuo ke fanongo ki hoku leʻo; ʻoua naʻa ke fufū ho fofonga ki heʻeku mānava, ki heʻeku tangi.
57 Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää".
Naʻa ke ʻunuʻunu mai ʻo ofi ʻi he ʻaho ko ia ne u ui kiate koe: naʻa ke pehē, “ʻOua naʻa manavahē.”
58 Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.
“ʻE Sihova kuo ke langomakiʻi hoku laumālie; kuo ke huhuʻi ʻeku moʻui.
59 Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.
ʻE Sihova kuo ke ʻafioʻi ki he kovi kuo fai kiate au, fakamaau ʻe koe ʻeku meʻa.
60 Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
Kuo ke ʻafio ki heʻenau lili kotoa pē, mo ʻenau ngaahi filioʻi kiate au.
61 Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
“ʻE ʻEiki kuo ke fanongo ki heʻenau taukae, pea mo ʻenau ngaahi filioʻi kiate au;
62 Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.
ʻae loungutu ʻonautolu naʻe tuʻu hake kiate au, pea mo ʻenau fakatupu meʻa kiate au ʻi he ʻaho kotoa pē.
63 Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.
Vakai ki heʻenau nofo hifo mo ʻenau tuʻu hake; ko au ko ʻenau taʻanga.
64 Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.
“ʻE ʻEiki ke ke tuku kiate kinautolu ha totongi, ʻo fakatatau ki he ngāue ʻa honau nima.
65 Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.
Tuku kiate kinautolu ʻae mamahi ʻoe loto, ʻa hoʻo malaʻia kiate kinautolu.
66 Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.
Fakatanga mo fakaʻauha ʻakinautolu ʻi he houhau mei he lalo langi ʻa Sihova.
