Valitusvirret 3
1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.
Eg er mannen som naudi såg under hans vreide-ris.
2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.
Meg hev han ført og late ferdast i myrker og ikkje i ljos.
3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.
Berre mot meg vender han si hand upp att og upp att heile dagen.
4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.
Han hev late meg eldast i hold og hud, han hev krasa mine bein.
5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.
Han bygde att for meg og ringa meg inn med beiska og møda.
6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.
I myrkret hev han set meg, lik deim som longe er daude.
7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.
Han mura att for meg, so eg kjem meg ikkje ut; tunge gjorde han mine lekkjor.
8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.
Endå eg kallar og ropar, let han att for mi bøn.
9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.
Han mura fyre mine vegar med tilhoggen stein, gjorde det uført på min stig.
10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.
Ein lurande bjørn var han mot meg, ei løva i løyne.
11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.
Til villstig gjorde han min veg; han reiv meg sund og lagde meg i øyde.
12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.
Han spente sin boge og sette meg til skotmål for si pil.
13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.
Han let renna inni mine nyro pilehus-sønerne sine.
14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.
Eg vart til lått for alt mitt folk, deira nidvisa heile dagen.
15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.
Han metta meg med beiske urter, han gav meg malurt å drikka.
16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.
Han let meg knasa mine tenner på småstein, han grov meg ned i oska.
17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.
Og du støytte burt frå fred mi sjæl; eg gløymde kor det var å hava det godt.
18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.
Og eg sagde: «Det er ute med mi kraft og med mi von til Herren.»
19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.
Kom i hug mi naud og mi utlægd - malurt og beiska.
20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
Ho minnest det, sjæli mi, og er nedbøygd i meg.
21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
Dette vil eg leggja meg på hjarta, og difor vil eg vona:
22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
Herrens nåde det er, at det ikkje er ute med oss, for hans miskunn er enn ikkje all.
23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
Kvar morgon er ho ny, å, stor er din truskap.
24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
Min lut er Herren, segjer mi sjæl; difor vonar vil eg vona på honom.
25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
Herren er god med deim som ventar på honom, med den sjæl som søkjer honom.
26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.
Det er godt å vera still for Herren og venta på hans frelsa.
27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
Det er godt for mannen at han ber ok i sin ungdom,
28 Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.
at han sit einsleg og tegjande, når han legg det på,
29 Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.
at han luter seg med munnen mot moldi - kann henda det enn er von -
30 Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.
at han held fram si kinn til slag, let seg metta med svivyrda.
31 Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;
For Herren støyter ikkje æveleg burt.
32 vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.
For um han legg på sorg, so miskunnar han endå etter sin store nåde.
33 Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.
For det er ikkje av hjarta han legg møda og sorg på mannsborni.
34 Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,
At dei krasar under fot alle fangar i landet,
35 kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,
at dei rengjer retten for mannen framfor åsyni til den Høgste,
36 kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?
at ein gjer urett mot ein mann i hans sak - ser ikkje Herren slikt?
37 Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?
Kven tala, og det vart, um Herren ikkje baud?
38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?
Kjem ikkje frå munnen til den Høgste både vondt og godt?
39 Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?
Kvi skal eit livande menneskje klaga? Kvar syrgje yver si synd!
40 Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.
Lat oss ransaka våre vegar og røyna deim og venda oss til Herren!
41 Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.
Lat oss lyfta våre hjarto likeins som våre hender til Gud i himmelen!
42 Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,
Me hev synda og vore ulyduge, du hev ikkje tilgjeve.
43 olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;
Du sveipte deg i vreide og elte oss, du slo i hel utan nåde.
44 olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.
I skyer sveipte du deg, so ingi bøn rakk fram.
45 Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.
Til skarn og styggje hev du gjort oss midt imillom folki.
46 Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.
Dei spila upp sitt gap imot oss, alle våre fiendar.
47 Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.
Gruv og grav det vart vår lut, øyding og tjon.
48 Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.
Tårebekkjer strøymer or mitt auga for tjonet på mitt folks dotter.
49 Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä
Mitt auga sirenn, roar seg ikkje,
50 siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.
fyrr Herrens skodar etter og ser frå himmelen.
51 Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.
Mitt auga gjer meg hjarte-ilt for kvar ei av døtterne i min by.
52 Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.
Dei jaga og elte meg som ein fugl, dei som var mine fiendar utan orsak.
53 He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.
Dei vilde taka livet av meg nede i brunnen, dei kasta stein på meg.
54 Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.
Vatnet flødde yver mitt hovud, eg sagde: «Det er ute med meg.»
55 Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.
Eg påkalla ditt namn, Herre, utor den djupe hola.
56 Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää".
Mi røyst høyrde du; haldt deg ikkje for øyro når eg ropar um lindring.
57 Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää".
Du var nær den dagen eg kalla på deg; du sagde: «Ikkje ottast!»
58 Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.
Du, Herre, hev ført saki for mi sjæl, du hev løyst ut mitt liv.
59 Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.
Du, Herre, hev set kva urett eg leid; å, døm i mi sak!
60 Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
Du hev set all deira hemnhug, alle deira løynderåder mot meg.
61 Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
Du hev høyrt deira svivyrdingar, alle deira løynderåder mot meg,
62 Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.
det mine motstandarar sagde og tenkte imot meg dagen lang.
63 Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.
Ansa på deim, når dei sit og når dei stend! um meg gjer dei nidvisor.
64 Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.
Du, Herre, vil gjeva deim av same slag som deira hender hev gjort.
65 Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.
Du vil leggja eit sveip yver deira hjarta, du vil bannstøyta deim.
66 Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.
Du vil elta deim i vreide, og tyna deim so dei ikkje bid meir under Herrens himmel.
