Valitusvirret 3
1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.
Jeg er den, der så nød ved hans vredes ris,
2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.
mig har han ført og ledt i det tykkeste Mulm,
3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.
ja, Hånden vender han mod mig Dagen lang.
4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.
Mit Bød og min Hud har han opslidt, brudt mine Ben,
5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.
han mured mig inde, omgav mig med Galde og Møje,
6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.
lod mig bo i Mørke som de, der for længst er døde.
7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.
Han har spærret mig inde og lagt mig i tunge Lænker.
8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.
Om jeg end råber og skriger, min Bøn er stængt ude.
9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.
Han spærred mine Veje med Kvader, gjorde Stierne kroge.
10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.
Han blev mig en lurende Bjørn, en Løve i Baghold;
11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.
han ledte mig vild, rev mig sønder og lagde mig øde;
12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.
han spændte sin Bue; lod mig være Skive for Pilen.
13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.
Han sendte sit Koggers Sønner i Nyrerne på mig;
14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.
hvert Folk lo mig ud og smæded mig Dagen lang,
15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.
med bittert mætted han mig, gav mig Malurt at drikke.
16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.
Mine Tænder lod han bide i Flint, han trådte mig i Støvet;
17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.
han skilte min Sjæl fra Freden, jeg glemte Lykken
18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.
og sagde: "Min Livskraft, mit Håb til HERREN er ude."
19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.
At mindes min Vånde og Flakken er Malurt og Galde;
20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
min Sjæl, den mindes det grant den grubler betynget.
21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
Det lægger jeg mig på Sinde, derfor vil jeg håbe:
22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
HERRENs Miskundhed er ikke til Ende, ikke brugt op,
23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
hans Nåde er ny hver Morgen, hans Trofasthed stor.
24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
Min Del er HERREN, (siger min Sjæl, ) derfor håber jeg på ham.
25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
Dem, der bier på HERREN, er han god, den Sjæl, der ham søger;
26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.
det er godt at håbe i Stilhed på HERRENs Frelse,
27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
godt for en Mand, at han bærer Åg i sin Ungdom.
28 Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.
Han sidde ensom og tavs, når han lægger det på ham;
29 Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.
han trykke sin Mund mod Støvet, måske er der Håb.
30 Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.
Række Kind til den, der slår ham, mættes med Hån.
31 Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;
Thi Herren bortstøder ikke for evigt,
32 vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.
har han voldt Kvide, så ynkes han, stor er hans Nåde;
33 Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.
ej af Hjertet plager og piner han Menneskens Børn.
34 Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,
Når Landets Fanger til Hobe trædes under Fod,
35 kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,
når Mandens Ret for den Højestes Åsyn bøjes,
36 kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?
når en Mand lider Uret i sin Sag mon Herren ej ser det?
37 Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?
Hvo taler vel, så det sker, om ej Herren byder?
38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?
Kommer ikke både ondt og godt fra den Højestes Mund?
39 Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?
Over hvad skal den levende sukke? Hver over sin Synd!
40 Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.
Lad os ransage, granske vore Veje og vende os til HERREN,
41 Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.
løfte Hænder og Hjerte til Gud i Himlen;
42 Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,
vi syndede og stod imod, du tilgav ikke,
43 olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;
men hylled dig i Vrede, forfulgte os, dræbte uden Skånsel,
44 olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.
hylled dig i Skyer, så Bønnen ej nåed frem;
45 Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.
til Skarn og til Udskud har du gjort os midt iblandt Folkene.
46 Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.
De opspærred Munden imod os, alle vore Fjender.
47 Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.
Vor Lod blev Gru og Grav og Sammenbruds Øde;
48 Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.
Vandstrømme græder mit Øje, mit Folk brød sammen.
49 Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä
Hvileløst strømmer mit Øje, det kender ej Ro,
50 siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.
før HERREN skuer ned fra Himlen, før han ser til.
51 Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.
Synet af Byens Døtre piner min Sjæl.
52 Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.
Jeg joges som en Fugl af Fjender, hvis Had var grundløst,
53 He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.
de spærred mig inde i en Grube, de stenede mig;
54 Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.
Vand strømmed over mit Hoved, jeg tænkte: "Fortabt!"
55 Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.
Dit Navn påkaldte jeg, HERRE, fra Grubens Dyb;
56 Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää".
du hørte min Røst: "O, gør dig ej døv for mit Skrig!"
57 Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää".
Nær var du den Dag jeg kaldte, du sagde: "Frygt ikke!"
58 Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.
Du førte min Sag, o Herre, genløste mit Liv;
59 Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.
HERRE, du ser, jeg lider Uret. skaf mig min Ret!
60 Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
Al deres Hævnlyst ser du, alle deres Rænker,
61 Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
du hører deres Smædeord HERRE, deres Rænker imod mig,
62 Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.
mine Fjenders Tale og Tanker imod mig bestandig.
63 Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.
Se dem, når de sidder eller står, deres Nidvise er jeg.
64 Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.
Dem vil du gengælde, HERRE, deres Hænders Gerning,
65 Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.
gør deres Hjerte forhærdet din Forbandelse over dem!
66 Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.
forfølg dem i Vrede, udryd dem under din Himmel.
