Jobin 9
1 Job vastasi ja sanoi:
Job vastasi ja sanoi:
2 "Totisesti minä tiedän, että niin on; kuinka voisi ihminen olla oikeassa Jumalaa vastaan!
Minä kyllä sen tiedän, että niin on, ettei ihminen taida hurskas olla Jumalan edessä.
3 Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan, ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.
Jos hän tahtois riidellä hänen kanssansa, ei hän taitais vastata häntä yhtä tuhanteen.
4 Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan kuka on niskoitellut häntä vastaan ja jäänyt rankaisematta?
Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut?
5 Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa;
Hän siirtää vuoret ennenkuin he sen ymmärtävät, jotka hän vihassansa kukistaa.
6 hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat;
Hän liikuttaa maan siastansa, niin että sen patsaat vapisevat.
7 hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään;
Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.
8 hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita;
Hän yksin levittää taivaat, ja käy meren aaltoin päällä.
9 hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;
Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset ja ne tähdet etelään päin.
10 hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.
Hän tekee suuria töitä, joita ei taideta tutkia, ja epälukuisia ihmeitä.
11 Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.
Katso, hän käy minun ohitseni ennenkuin minä sen havaitsen, ja menee pois ennenkuin minä sen ymmärrän.
12 Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'
Katso, jos hän menee äkisti, kuka noutaa hänen jälleen? kuka sanoo hänelle: mitäs teet?
13 Jumala ei taltu vihastansa; hänen allensa vaipuvat Rahabin auttajat.
Hän on Jumala, hänen vihaansa ei yksikään aseta; hänen allensa pitää itsensä kumartaman ylpiätkin herrat.
14 Minäkö sitten voisin vastata hänelle, valita sanojani häntä vastaan?
Kuinka minun pitäisi häntä vastaaman, ja löytämän sanoja häntä vastaan?
15 Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.
Ehkä minulla vielä oikeus olis, niin en kuitenkaan taida minä häntä vastata; vaan täytyis oikeudessa rukoilla.
16 Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,
Ja ehkä minä vielä häntä avuksihuutaisin, ja hän kuulis minua, niin en minä uskoisi, että hän kuultelis minun ääntäni;
17 hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,
Sillä hän hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä.
18 joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.
Ei hän anna minun henkeni virota, vaan täyttää minun murheella.
19 Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?'
Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani?
20 Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.
Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi.
21 Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämäni on minulle halpa.
Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun eIämääni.
22 Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon: hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.
Se on se ainoa minkä minä sanonut olen, hän kadottaa hyvän ja jumalattoman.
23 Jos ruoska äkkiä surmaa, niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.
Kuin hän rupee lyömään, niin hän tappaa äkisti, ja pilkkaa viattomain kiusausta.
24 Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot-ellei hän, kuka sitten?
Maa annetaan jumalattoman käsiin, hän peittää sen tuomarien kasvot: ellei se niin ole, kuinka se myös toisin on?
25 Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,
Minun päiväni ovat olleet nopiammat kuin juoksia: ne ovat paenneet, ja ei mitään hyvää nähneet.
26 ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.
Ne ovat pois menneet kuin joutuva haaksi, kuin kotka lentää rualle.
27 Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja ilostua,
Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni:
28 niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista minua viattomaksi.
Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna.
29 Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan?
Jos olen jumalatoin, miksi minä nyt itsiäni hukkaan vaivaan?
30 Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä,
Vaikka minä pesisin itseni lumivedessä ja puhdistaisin käteni saippualla,
31 silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.
Niin sinä kuitenkin pistäisit minun lokaan; ja minun vaatteeni olisivat minulle kauhistukseksi.
32 Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä, voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.
Sillä ei hän ole minun vertaiseni, jota minä vastata taidan, että me ynnä tulisimme oikeuden eteen.
33 Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle
Ei ole joka meitä eroittaa, joka laskis kätensä meidän kahden välillemme.
34 ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;
Hän ottakoon vitsansa pois minusta, ja älköön hänen hirmuisuutensa peljättäkö minua;
35 silloin minä puhuisin enkä häntä pelkäisi, sillä ei ole mitään sellaista tunnollani."
Että minä puhuisin ja en pelkäisi häntä; sillä en minä mitään kanssani tiedä.
