Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
¿No es el destino del hombre en la tierra una lucha? ¿No son sus días como los de un jornalero,
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
Como el esclavo que anhela la sombra o como un jornalero que espera su pago?
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
Así yo heredé meses sin provecho y me fueron asignadas noches de aflicción.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
Cuando estoy acostado digo: ¿Cuándo me levantaré? Y la noche se alarga, y me lleno de inquietudes hasta el alba.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
Mi carne está cubierta de gusanos y de costras de polvo. Mi piel se agrieta y supura.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
Mis días se me van más veloces que la lanzadera y se me acaban sin esperanza.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Acuérdate que mi vida es un soplo. Mis ojos no volverán a ver el bien.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
El ojo del que me ve ya no me verán. Tus ojos se fijarán en mí, pero no existiré.
Como la nube se deshace y se va, así el que baja al Seol no subirá. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
No regresa a su vivienda y ya no lo reconoce su lugar.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Por tanto, no refrenaré mi boca. Hablaré en la angustia de mi espíritu. Me quejaré en la amargura de mi alma.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
¿Soy yo el mar o el monstruo marino para que asignes guardia sobre mí?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
Si digo: Me consolará mi lecho, mi cama aliviará mi queja,
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
entonces me aterras con sueños y me turbas con visiones.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
De manera que mi alma prefiere la asfixia, la muerte más bien que mis huesos.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
Repugno la vida. No voy a vivir para siempre. Déjame, mis días son vanidad.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
¿Qué es el hombre para que lo engrandezcas, para que te preocupes por él,
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
para que lo examines cada mañana y lo pruebes en todo momento?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
¿Hasta cuándo no apartarás tu mirada de mí, ni me soltarás para que trague saliva?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
Si pequé, ¿cuál [daño] te hago a Ti, oh Guardián de los hombres? ¿Por qué me pones como blanco tuyo hasta convertirme en una carga para mí mismo?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
¿Por qué no quitas mi rebelión y perdonas mi iniquidad? Porque ahora me acostaré en el polvo. Tú me buscarás, pero no estaré.
