Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Milicia es la vida del hombre sobre la tierra; como los del jornalero son sus días.
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
Como el siervo suspira por la sombra, y como el jornalero espera su salario;
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
así heredé meses de calamidad, y noches de dolor me tocaron en suerte.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
Si me acuesto, digo: “¿Cuándo me levantaré?” Mas la noche es larga, y me canso, dándome vuelta hasta el alba.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
Mi carne está cubierta de gusanos y de una costra de barro; mi piel se rompe y se deshace.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
Mis días pasan más ligeros que la lanzadera, y desaparecen sin esperanza.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Acuérdate de que mi vida es un soplo; mis ojos ya no verán la felicidad.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
No me verá más el ojo del que ahora me ve; apenas tus ojos me ven, y ya no subsisto.
La nube se disipa y pasa; así no sube más el que desciende al sepulcro. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
No volverá más a su casa, ni le reconocerá su lugar.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Por eso, no refrenaré mi lengua, hablaré en la angustia de mi espíritu, me quejaré en la amargura de mi alma.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
¿Soy yo el mar, o algún monstruo marino, para que me tengas encerrado con guardias?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
Cuando digo: Mi lecho me consolará, mi cama aliviará mi pesar,
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
entonces me aterras con sueños, y me espantas con visiones.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
Por eso prefiero ser ahogado, deseo la muerte para estos mis huesos.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
Tengo asco; no quiero vivir más; déjame, ya que mi vida es un soplo.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
¿Qué es el hombre, para que tanto le estimes, y fijes en él tu atención,
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
para que le visites cada mañana, y a cada momento le pruebes?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
¿Cuándo cesarás de mirarme, y me das tiempo para tragar mi saliva?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
Si he pecado, ¿qué te he hecho con eso, oh Guardador de los hombres? ¿Por qué me pones por blanco a mí, que soy una carga para mí mismo?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
¿Por qué no perdonas mi pecado ni borras mi iniquidad? Pues pronto me dormiré en el polvo; y si me buscas, ya no existiré.”
