Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Por acaso o ser humano não tem um trabalho duro sobre a terra, e não são seus dias como os dias de um assalariado?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
Como o servo suspira pela sombra, e como o assalariado espera por seu pagamento,
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
Assim também me deram por herança meses inúteis, e me prepararam noites de sofrimento.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
Quando eu me deito, pergunto: Quando me levantarei? Mas a noite se prolonga, e me canso de me virar [na cama] até o amanhecer.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
Minha carne está coberta de vermes e de crostas de pó; meu pele está rachada e horrível.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
Meus dias são mais rápidos que a lançadeira do tecelão, e perecem sem esperança.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Lembra-te que minha vida é um sopro; meus olhos não voltarão a ver o bem.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Os olhos dos que me veem não me verão mais; teus olhos estarão sobre mim, porém deixarei de existir.
A nuvem se esvaece, e passa; assim também quem desce ao Xeol nunca voltará a subir. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
Nunca mais voltará à sua casa, nem seu lugar o conhecerá.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Por isso eu não calarei minha boca; falarei na angústia do meu espírito, e me queixarei na amargura de minha alma.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Por acaso sou eu o mar, ou um monstro marinho, para que me ponhas guarda?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
Quando eu digo: Minha cama me consolará; meu leito aliviará minhas queixa,
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
Então tu me espantas com sonhos, e me assombras com visões.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
Por isso minha alma preferia a asfixia [e] a morte, mais que meus ossos.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
Odeio [a minha vida]; não viverei para sempre; deixa-me, pois que meus dias são inúteis.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
O que é o ser humano, para que tanto o estimes, e ponhas sobre ele teu coração,
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
E o visites a cada manhã, e a cada momento o proves?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
Até quando não me deixarás, nem me liberarás até que eu engula minha saliva?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
Se pequei, o eu que te fiz, ó Guarda dos homens? Por que me fizeste de alvo de dardos, para que eu seja pesado para mim mesmo?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
E por que não perdoas minha transgressão, e tiras minha maldade? Porque agora dormirei no pó, e me buscarás de manhã, porém não mais existirei.
