Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Militia est vita hominis super terram: et sicut dies mercenarii, dies eius.
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
Sicut servus desiderat umbram, et sicut mercenarius præstolatur finem operis sui:
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
Sic et ego habui menses vacuos, et noctes laboriosas enumeravi mihi.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
Si dormiero, dicam: Quando consurgam? et rursum expectabo vesperam, et replebor doloribus usque ad tenebras.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
Induta est caro mea putredine et sordibus pulveris, cutis mea aruit, et contracta est.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
Dies mei velocius transierunt quam a texente tela succiditur, et consumpti sunt absque ulla spe.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Memento quia ventus est vita mea, et non revertetur oculus meus ut videat bona.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Nec aspiciet me visus hominis: oculi tui in me, et non subsistam.
Sicut consumitur nubes, et pertransit: sic qui descenderit ad inferos, non ascendet. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
Nec revertetur ultra in domum suam, neque cognoscet eum amplius locus eius.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Quapropter et ego non parcam ori meo, loquar in tribulatione spiritus mei: confabulabor cum amaritudine animæ meæ.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Numquid mare ego sum, aut cetus, quia circumdedisti me carcere?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
Si dixero: Consolabitur me lectulus meus, et relevabor loquens mecum in strato meo:
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
Terrebis me per somnia, et per visiones horrore concuties.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
Quam ob rem elegit suspendium anima mea, et mortem ossa mea.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
Desperavi, nequaquam ultra iam vivam: parce mihi, nihil enim sunt dies mei.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
Quid est homo, quia magnificas eum? aut quid apponis erga eum cor tuum?
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
Visitas eum diluculo, et subito probas illum:
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
Usquequo non parcis mihi, nec dimittis me ut glutiam salivam meam?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
Peccavi, quid faciam tibi o custos hominum? quare posuisti me contrarium tibi, et factus sum mihimetipsi gravis?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
Cur non tollis peccatum meum, et quare non aufers iniquitatem meam? ecce, nunc in pulvere dormiam: et si mane me quæsieris, non subsistam.
