Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Nemde szolgálati ideje van a halandónak a földön, és mint a béres napjai olyanok a napjai!
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
Mint rabszolga, ki liheg árnyék után, s mint a zsoldos, ki reményli munkabérét:
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
úgy kaptam én örökbe bajnak hónapjait és szenvedésnek éjszakáit rendelték nekem.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
Ha lefeküdtem, azt mondom: mikor kelek fel, és nyúlik az este és jóllakom a hánykódással szürkületig.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
Magára öltött húsom férget és porgöröngyöt, bőröm felfakadt s megevesedett.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
Napjaim gyorsabbak a vetélőnél, s remény nélkül enyésztek el.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Gondolj rá, hogy lehelet az életem, jót nem fog többé látni a szemem;
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
nem pillant meg engem nézőm szeme, szemeid rajtam vannak, de nem vagyok.
Felhő elenyészett és eltűnt: úgy ki alvilágba száll, nem jöhet fel, (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
nem tér vissza többé házába és nem ismer rá többé az ő helye.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Én sem tartóztatom számat, hadd beszélek lelkem szorultában, hadd panaszkodjam lelkem keservében!
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Tenger vagyok-e avagy szörnyeteg, hogy őrséget vetsz reám?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
Ha azt mondom: majd megvigasztal ágyam, panaszomat viselnem segít fekvőhelyem:
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
akkor rémítgetsz engem álmokkal és látomások által ijesztesz engem.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
Választotta lelkem a megfulladást, a, halált inkább csontjaimnál.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
Megvetettem: nem örökké élek; hagyj föl velem, mert lehelet a napjaim!
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
Mi a halandó, hogy nagyra tartod, s hogy reá fordítod szívedet,
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
és reá gondolsz reggelenként, perczenként megvizsgálod őt?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
Meddig nem tekintesz el tőlem, nem eresztesz el, míg nyálam lenyelhetem?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
Vétettem: mit cselekszem neked, emberőrző? Miért tettél engem támadásul magadnak, hogy önmagamnak terhére lettem?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
S mit nem bocsátod meg; bűnömet s nem veszed el vétkemet? Mert most porban feküdném, keresnél engem és nem volnék.
