Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Is there not a warfare to man on earth? And as the days of an hireling his days?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
As a servant desireth the shadow, And as a hireling expecteth his wage,
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
So I have been caused to inherit months of vanity, And nights of misery they numbered to me.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
If I lay down then I said, 'When do I rise!' And evening hath been measured, And I have been full of tossings till dawn.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
Clothed hath been my flesh [with] worms, And a clod of dust, My skin hath been shrivelled and is loathsome,
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
My days swifter than a weaving machine, And they are consumed without hope.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Remember Thou that my life [is] a breath, Mine eye turneth not back to see good.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
The eye of my beholder beholdeth me not. Thine eyes [are] upon me — and I am not.
Consumed hath been a cloud, and it goeth, So he who is going down to Sheol cometh not up. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
He turneth not again to his house, Nor doth his place discern him again.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Also I — I withhold not my mouth — I speak in the distress of my spirit, I talk in the bitterness of my soul.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
A sea -[monster] am I, or a dragon, That thou settest over me a guard?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
When I said, 'My bed doth comfort me,' He taketh away in my talking my couch.
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
And thou hast affrighted me with dreams, And from visions thou terrifiest me,
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
And my soul chooseth strangling, Death rather than my bones.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
I have wasted away — not to the age do I live. Cease from me, for my days [are] vanity.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
What [is] man that Thou dost magnify him? And that Thou settest unto him Thy heart?
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
And inspectest him in the mornings, In the evenings dost try him?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
How long dost Thou not look from me? Thou dost not desist till I swallow my spittle.
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
I have sinned, what do I to Thee, O watcher of man? Why hast Thou set me for a mark to Thee, And I am for a burden to myself — and what?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
Thou dost not take away my transgression, And cause to pass away mine iniquity, Because now, for dust I lie down: And Thou hast sought me — and I am not!
