Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Is there not a war-service for man on the earth? Are not his days as the days of a hireling?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
As a servant panteth for the shade, And as a hireling looketh for his wages,
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
So am I made to possess months of affliction, And wearisome nights are appointed for me.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
If I lie down, I say, When shall I arise, and the night be gone? And I am full of restlessness until the dawning of the day.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
My flesh is clothed with worms, and clods of dust; My skin is broken and become loathsome.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
My days are swifter than a weaver's shuttle; They pass away without hope.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
O remember that my life is a breath; That mine eye shall no more see good!
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
The eye of him that hath seen me shall see me no more; Thine eyes shall look for me, but I shall not be.
As the cloud dissolveth and wasteth away, So he that goeth down to the grave shall arise no more; (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
No more shall he return to his house, And his dwelling-place shall know him no more.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Therefore I will not restrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Am I a sea, or a sea-monster, That thou settest a watch over me?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
When I say, My bed shall relieve me, My couch shall ease my complaint,
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
Then thou scarest me with dreams, And terrifiest me with visions;
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
So that my soul chooseth strangling, Yea, death, rather than these my bones.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
I am wasting away; I shall not live alway: Let me alone, for my days are a vapor!
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
What is man, that thou shouldst make great account him, And fix thy mind upon him?—
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
That thou shouldst visit him every morning, And prove him every moment?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
How long ere thou wilt look away from me, And let me alone, till I have time to breathe?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
If I have sinned, what have I done to thee, O thou watcher of men! Why hast thou set me up as thy mark, So that I have become a burden to myself?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
And why dost thou not pardon my transgression, And take away mine iniquity? For soon shall I sleep in the dust; And, though thou seek me diligently, I shall not be.
