Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Is there not an appointed time to man vpon earth? and are not his dayes as the dayes of an hyreling?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
As a seruant longeth for the shadowe, and as an hyreling looketh for the ende of his worke,
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
So haue I had as an inheritance the moneths of vanitie, and painefull nights haue bene appointed vnto me.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
If I layed me downe, I sayde, When shall I arise? and measuring the euening I am euen full with tossing to and from vnto the dawning of the day.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
My flesh is clothed with wormes and filthinesse of the dust: my skinne is rent, and become horrible.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
My dayes are swifter then a weauers shittle, and they are spent without hope.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Remember that my life is but a wind, and that mine eye shall not returne to see pleasure.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
The eye that hath seene me, shall see me no more: thine eyes are vpon me, and I shall be no longer.
As the cloude vanisheth and goeth away, so he that goeth downe to the graue, shall come vp no more. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
He shall returne no more to his house, neither shall his place knowe him any more.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Therefore I will not spare my mouth, but will speake in the trouble of my spirite, and muse in the bitternesse of my minde.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Am I a sea or a whalefish, that thou keepest me in warde?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
When I say, My couch shall relieue me, and my bed shall bring comfort in my meditation,
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
Then fearest thou me with dreames, and astonishest me with visions.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
Therefore my soule chuseth rather to be strangled and to die, then to be in my bones.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
I abhorre it, I shall not liue alway: spare me then, for my dayes are but vanitie.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
What is man, that thou doest magnifie him, and that thou settest thine heart vpon him?
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
And doest visite him euery morning, and tryest him euery moment?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
Howe long will it be yer thou depart from me? thou wilt not let me alone whiles I may swallowe my spettle.
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
I haue sinned, what shall I do vnto thee? O thou preseruer of me, why hast thou set me as a marke against thee, so that I am a burden vnto my selfe?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
And why doest thou not pardon my trespasse? and take away mine iniquitie? for nowe shall I sleepe in the dust, and if thou seekest me in the morning, I shall not be found.
