Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Hath not man a life of labour upon earth? and are not his days like the days of a hireling?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
As a bondman earnestly desireth the shadow, and a hireling expecteth his wages,
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
If I lie down, I say, When shall I rise up, and the darkness be gone? and I am full of tossings until the dawn.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin is broken, and suppurates.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
My days are swifter than a weaver's shuttle, and are spent without hope.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Remember thou that my life is wind; mine eye shall no more see good.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
The eye of him that hath seen me shall behold me no [more]: thine eyes are upon me, and I am not.
The cloud consumeth and vanisheth away; so he that goeth down to Sheol shall not come up. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
He shall return no more to his house, neither shall his place know him again.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Therefore I will not restrain my mouth: I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Am I a sea, or a sea-monster, that thou settest a watch over me?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaint;
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions;
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
So that my soul chooseth strangling, death, rather than my bones.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
I loathe it; I shall not live always: let me alone, for my days are a breath.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
What is man, that thou makest much of him? and that thou settest thy heart upon him?
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
And that thou visitest him every morning, triest him every moment?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
How long wilt thou not look away from me, nor let me alone till I swallow down my spittle?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
Have I sinned, what do I unto thee, thou Observer of men? Why hast thou set me as an object of assault for thee, so that I am become a burden to myself?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
And why dost not thou forgive my transgression and take away mine iniquity? for now shall I lie down in the dust, and thou shalt seek me early, and I shall not be.
