Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Is not the life of man upon earth a state of trial? and his existence as that of a hireling by the day?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
Or as a servant that fears his master, and one who has grasped a shadow? or as a hireling waiting for his pay?
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
So have I also endured months of vanity, and nights of pain have been appointed me.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
Whenever I lie down, I say, When [will it be] day? and whenever I rise up, again [I say] when [will it be] evening? and I am full of pains from evening to morning.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
And my body is covered with loathsome worms; and I waste away, scraping off clods of dust from my eruption.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
And my life is lighter than a word, and has perished in vain hope.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Remember then that my life is breath, and mine eye shall not yet again see good.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
The eye of him that sees me shall not see me [again]: your eyes are upon me, and I am no more.
[I am] as a cloud that is cleared away from the sky: for if a man go down to the grave, he shall not come up again: (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
and he shall surely not return to his own house, neither shall his place know him any more.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Then neither will I refrain my mouth: I will speak being in distress; being in anguish I will disclose the bitterness of my soul.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Am I a sea, or a serpent, that you have set a watch over me?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
I said that my bed should comfort me, and I would privately counsel with myself on my couch.
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
You scare me with dreams, and do terrify me with visions.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
You will separate life from my spirit; and yet [keep] my bones from death.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
For I shall not live for ever, that I should patiently endure: depart from me, for my life [is] vain.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
For what is man, that you have magnified him? or that you give heed to him?
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
Will you visit him till the morning, and judge him till [the time of] rest?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
How long do you not let me alone, nor let me go, until I shall swallow down my spittle?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
If I have sinned, what shall I be able to do, O you that understand the mind of men? why have you made me as your accuser, and [why] am I a burden to you?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
Why have you not forgotten my iniquity, and purged my sin? but now I shall depart to the earth; and in the morning I am no more.
