Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Nije l' vojska život čovjekov na zemlji? Ne provodi l' dane poput najamnika?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
Kao što trudan rob za hladom žudi, poput nadničara štono plaću čeka,
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
mjeseci jada tako me zapadoše i noći su mučne meni dosuđene.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
Liježuć' mislim svagda: 'Kada ću ustati?' A dižuć se: 'Kada večer dočekati!' I tako se kinjim sve dok se ne smrkne.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
PÓut moju crvi i blato odjenuše, koža na meni puca i raščinja se.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
Dani moji brže od čunka prođoše, promakoše hitro bez ikakve nade.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
Spomeni se: život moj je samo lahor i oči mi neće više vidjet' sreće!
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Prijateljsko oko neće me gledati; pogled svoj u mene upro si te sahnem.
Kao što se oblak gubi i raspline, tko u Šeol siđe, više ne izlazi. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
Domu svome natrag ne vraća se nikad, njegovo ga mjesto više ne poznaje.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Ustima ja svojim stoga branit' neću, u tjeskobi duha govorit ću sada, u gorčini duše ja ću zajecati.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Zar sam more ili neman morska, pa si stražu nada mnom stavio?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
Kažem li: 'Na logu ću se smirit', ležaj će mi olakšati muke',
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
snovima me prestravljuješ tada, prepadaš me viđenjima mučnim.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
Kamo sreće da mi se zadavit'! Smrt mi je od patnja mojih draža.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
Ja ginem i vječno živjet neću; pusti me, tek dah su dani moji!
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
Što je čovjek da ga toliko ti cijeniš, da je srcu tvojem tako prirastao
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
i svakoga jutra da njega pohodiš i svakoga trena da ga iskušavaš?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
Kada ćeš svoj pogled skinuti sa mene i dati mi barem pljuvačku progutat'?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
Ako sam zgriješio, što učinih tebi, o ti koji pomno nadzireš čovjeka? Zašto si k'o metu mene ti uzeo, zbog čega sam tebi na teret postao?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
Zar prijestupa moga ne možeš podnijeti i ne možeš prijeći preko krivnje moje? Jer, malo će proći i u prah ću leći, ti ćeš me tražiti, al' me biti neće.”
