Jobin 6
1 Job vastasi ja sanoi:
Niin Job vastasi ja sanoi:
2 "Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!
Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
3 Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.
Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
5 Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?
Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
6 Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?
Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
7 Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.
Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
8 Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!
Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
9 Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!
Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
10 Niin olisi vielä lohdutuksenani-ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla-etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.
Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
11 Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?
Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
12 Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?
Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
13 Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?
Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
14 Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.
Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
15 Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.
Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
16 Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;
Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
17 auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.
Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
18 Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.
Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
19 Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;
He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
20 he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.
Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
21 Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.
Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
22 Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,
Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
23 pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?
Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
24 Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.
Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
25 Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?
Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
26 Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.
Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
27 Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.
Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
28 Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.
Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
29 Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.
Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
30 Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?"
Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
