Jobin 4
1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
Pea toki leaange ai ʻa Elifasi mei Timani, ʻo ne pehē,
2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
“Kapau te mau ʻahiʻahi ke lea kiate koe, te ke ʻita ai? Ka ko hai te ne faʻa taʻofi ia ʻe ia mei he lea?
3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
Vakai, kuo ke akonekina ʻae tokolahi, pea kuo ke fakamālohiʻi ʻae nima vaivai.
4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
Naʻe poupou hake ʻe hoʻo ngaahi lea ʻaia naʻe meimei hinga, pea kuo ke fakamālohiʻi ʻae foʻi tui vaivai.
5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
Ka ko eni kuo hoko ia kiate koe, pea ke vaivai; ʻoku ala ia kiate koe, pea ʻoku ke puputuʻu.
6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
He kofaʻā eni hoʻo manavahē, hoʻo falala, hoʻo ʻamanaki lelei, mo e angatonu ʻa ho ngaahi hala?
7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
“ʻOku ou kole kiate koe, ke ke fakamanatu, ko hai ha taʻeangahala naʻe ʻauha? Pea ko e potu fē naʻe motuhi ai ʻae māʻoniʻoni?
8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
ʻIo, ʻo hangē pe ko ia kuo u mamata ki ai, ko kinautolu ʻoku keli ʻae angahala, mo tūtuuʻi ʻae fai kovi, ʻoku nau utu pe ia.
9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
ʻI he ifi ʻae ʻOtua ʻoku nau ʻauha, pea ko e mānava ʻo hono fofonga ʻoku nau ʻosiʻosingamālie ai.
10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
ʻOku [fakangata ]ʻae ngungulu ʻoe laione, mo e leʻo ʻoe laione fekai, pea ʻoku mafesifesi ʻae kau nifo ʻoe fanga laione mui.
11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
ʻOku ʻauha ʻae motuʻa laione ko e masiva meʻa kai, pea ko e fānganga ʻoe laione mālohi kuo fakahēʻi mamaʻo.
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
“Ko eni, naʻe ai ha meʻa naʻe ʻomi fufū kiate au, pea naʻe ongoʻi ʻe hoku telinga ʻae fafana ʻo ia.
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
ʻI he ngaahi mahalo mei he ngaahi meʻa hā mai ʻoe pō, ʻoka tō ʻae mohe maʻu ki he kakai,
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
Naʻe hoko mai kiate au ʻae manavahē, mo e tetetete, ʻaia naʻe fakangalulu ai hoku ngaahi hui kotoa pē.
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
Pea naʻe toki māʻali ai ʻae laumālie ʻi hoku ʻao; pea naʻe vavana hake ʻae fulufulu ʻo hoku sino:
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
Naʻe tuʻu mai ia, ka naʻe ʻikai te u ʻilo hono anga: naʻe ʻi hoku ʻao ʻae fakatātā, naʻe longo pe, pea ne u ongoʻi ʻae leʻo, naʻe pehē,
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
“ʻE faʻa angatonu lahi hake ʻae tangata ki hono ʻOtua? ʻE māʻoniʻoni lahi hake ʻae tangata ki hono Tupuʻanga?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
Vakai, ʻoku ʻikai te ne falala ki heʻene kau tamaioʻeiki, pea ko ʻene kau ʻāngelo ʻoku ʻikai ke ne fakamālō ki ai.
19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
Kae huanoa ʻakinautolu ʻoku nofo ʻi he ngaahi fale ʻumea, ko honau tuʻunga ʻoku ʻi he efu, pea ʻoku taʻomia ʻakinautolu ʻo hangē pe ko e ane?
20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
ʻOku tā hifo ʻakinautolu mei he pongipongi ʻo aʻu ki he efiafi: ʻoku nau ʻauha ʻo taʻetuku, ka ʻoku ʻikai tokanga ki ai ha taha.
21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
Pea ʻikai ʻoku mole atu ʻae lelei kotoa pē ʻoku ʻiate kinautolu? ʻOku nau mate, ʻio, ʻi he taʻehapoto.’
