Jobin 4
1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
Potem je Elifáz Temánec odgovoril in rekel:
2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
» Če se poskušamo posvetovati s teboj, ali boš užaloščen? Toda kdo se lahko vzdrži pred govorjenjem?
3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
Glej, mnoge si poučeval in okrepil si šibke roke.
4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
Tvoje besede so podpirale tistega, ki je padal in krepil si slabotna kolena.
5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
Toda sedaj je to prišlo nadte in ti slabiš; dotika se te in si zaskrbljen.
6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
Mar ni to tvoj strah, tvoje zaupanje, tvoje upanje in poštenost tvojih poti?
7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
Spomni se, prosim te, kdo se je kdajkoli pogubil, pa je bil nedolžen? Ali kje so bili pravični odsekani?
8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
Celo kakor sem jaz videl, tisti, ki orjejo krivičnost in sejejo zlobnost, isto [tudi] požanjejo.
9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
Z Božjim udarcem umrejo in z dihom njegovih nosnic so použiti.
10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
Rjovenje leva, glas krutega leva in zobje mladih levov so zlomljeni.
11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
Star lev gine zaradi pomanjkanja plena, mladiči arogantnega leva pa so razkropljeni naokoli.
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
Torej stvar je bila na skrivnem privedena k meni in moje uho je nekaj tega sprejelo.
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
V mislih od nočnih videnj, ko na človeka pade globoko spanje,
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
je strah prišel nadme in trepetanje, kar je vsem mojim kostem povzročilo, da so se tresle.
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
Potem je duh zdrsnil mimo mojega obraza, dlake mojega mesa so se naježile.
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
Ta je mirno stal, toda nisem mogel razločiti njegove oblike. Podoba je bila pred mojimi očmi, tam je bila tišina in zaslišal sem glas, rekoč:
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
›Ali bo smrten človek pravičnejši kakor Bog? Ali bo človek čistejši kakor njegov stvarnik?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
Glej, nobenega zaupanja ne polaga v svoje služabnike in njegovi angeli so zadolženi z neumnostjo.
19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
Kako veliko manj v tiste, ki prebivajo v ilnatih hišah, katerih temelj je prah, ki so zdrobljene pred moljem?
20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
Uničeni so od jutra do večera, pogubljajo se na veke, ne da bi se kdorkoli oziral na to.
21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
Mar ni njihova odličnost, ki je v njih, odšla proč? Umirajo, celo brez modrosti.‹«
