Jobin 4
1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
Tad Elifas no Temanas atbildēja un sacīja:
2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
Vai ļaunā ņemsi, kad tev kādu vārdu teiksim? Bet, - kas varētu klusu ciest?
3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
Redzi, dažu labu tu esi pamācījis un nogurušas rokas stiprinājis.
4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
Tavi vārdi kritušu ir uzcēluši, un drebošus ceļus tu esi spēcinājis.
5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
Bet kad tas nu nāk uz tevi, tad tu nogursti, un kad tas tevi aizņem, tad tu iztrūcinājies.
6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
Vai uz tavu Dieva bijāšanu nebija tava cerība, vai tu nepaļāvies uz saviem nenoziedzīgiem ceļiem?
7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
Piemini jel, kurš nenoziedzīgs būdams ir bojā gājis, un kur taisni ir izdeldēti?
8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
Tā es gan esmu redzējis: kas netaisnību ar un varas darbu sēj, tie to pašu pļauj.
9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
Caur Dieva dvašu tie iet bojā, un no viņa bardzības gara tie iznīkst.
10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
Lauvas rūkšana un liela lauvas balss un jaunu lauvu zobi ir izlauzti.
11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
Vecais lauva iet bojā, jo laupījuma nav, un vecās lauvas bērni izklīst.
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
Un slepeni pie manis nācis vārds, un mana auss kādu skaņu no tā ir saņēmusi,
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
Nakts parādīšanu domās, kad ciets miegs cilvēkiem uziet.
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
Tad bailes man uznāca un šaušalas un iztrūcināja visus manus kaulus.
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
Un viens gars man gāja garām, ka visi manas miesas mati cēlās stāvu.
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
Viņš stāvēja, bet es nepazinu viņa ģīmi, tēls bija priekš manām acīm un es dzirdēju palēnu balsi:
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
Vai cilvēks taisns Dieva priekšā, vai vīrs šķīsts priekš sava Radītāja?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
Redzi, Saviem kalpiem Viņš neuztic, un Saviem eņģeļiem Viņš pierāda vainu, -
19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
Cik vairāk tiem, kas mālu namos dzīvo, kas ceļas no pīšļiem, kas nīcīgi kā kodi.
20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
Starp rīta un vakara laiku tie top sašķelti, ka neviens to nenomana, viņi iet pavisam bojā.
21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
Vai viņu gods viņiem netop atņemts? Tie nomirst, bet ne gudrībā.
