Jobin 4
1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
Respondens autem Eliphaz Themanites, dixit:
2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
Si coeperimus loqui tibi, forsitan moleste accipies, sed conceptum sermonem tenere quis poterit?
3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
Ecce docuisti multos, et manus lassas roborasti:
4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
Vacillantes confirmaverunt sermones tui, et genua trementia confortasti:
5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
Nunc autem venit super te plaga, et defecisti: tetigit te, et conturbatus es.
6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
Ubi est timor tuus, fortitudo tua, patientia tua, et perfectio viarum tuarum?
7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
Recordare obsecro te, quis umquam innocens periit? aut quando recti deleti sunt?
8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
Quin potius vidi eos, qui operantur iniquitatem, et seminant dolores, et metunt eos,
9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
Flante Deo perisse, et spiritu irae eius esse consumptos:
10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
Rugitus leonis, et vox leaenae, et dentes catulorum leonum contriti sunt.
11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
Tigris periit, eo quod non haberet praedam, et catuli leonis dissipati sunt.
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
Porro ad me dictum est verbum absconditum, et quasi furtive suscepit auris mea venas susurri eius.
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
In horrore visionis nocturnae, quando solet sopor occupare homines,
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
Pavor tenuit me, et tremor, et omnia ossa mea perterrita sunt:
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
Et cum spiritus me praesente transiret, inhorruerunt pili carnis meae.
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
Stetit quidam, cuius non agnoscebam vultum, imago coram oculis meis, et vocem quasi aurae lenis audivi.
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
Numquid homo, Dei comparatione iustificabitur, aut factore suo purior erit vir?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
Ecce qui serviunt ei, non sunt stabiles, et in angelis suis reperit pravitatem:
19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
Quanto magis hi qui habitant domos luteas, qui terrenum habent fundamentum, consumentur velut a tinea?
20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
De mane usque ad vesperam succidentur: et quia nullus intelligit, in aeternum peribunt.
21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
Qui autem reliqui fuerint, auferentur ex eis: morientur, et non in sapientia.
