Jobin 4

1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

Éliphaz de Théman prit la parole et dit:

2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?

Si nous osons ouvrir la bouche, en seras-tu peiné? Mais qui pourrait garder le silence?

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

Voici, tu as souvent enseigné les autres, Tu as fortifié les mains languissantes,

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

Tes paroles ont relevé ceux qui chancelaient, Tu as affermi les genoux qui pliaient.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

Et maintenant qu’il s’agit de toi, tu faiblis! Maintenant que tu es atteint, tu te troubles!

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

Ta crainte de Dieu n’est-elle pas ton soutien? Ton espérance, n’est-ce pas ton intégrité?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

Cherche dans ton souvenir: quel est l’innocent qui a péri? Quels sont les justes qui ont été exterminés?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

Pour moi, je l’ai vu, ceux qui labourent l’iniquité Et qui sèment l’injustice en moissonnent les fruits;

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

Ils périssent par le souffle de Dieu, Ils sont consumés par le vent de sa colère,

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

Le rugissement des lions prend fin, Les dents des lionceaux sont brisées;

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

Le lion périt faute de proie, Et les petits de la lionne se dispersent.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

Une parole est arrivée furtivement jusqu’à moi, Et mon oreille en a recueilli les sons légers.

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

Au moment où les visions de la nuit agitent la pensée, Quand les hommes sont livrés à un profond sommeil,

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

Je fus saisi de frayeur et d’épouvante, Et tous mes os tremblèrent.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

Un esprit passa près de moi… Tous mes cheveux se hérissèrent…

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

Une figure d’un aspect inconnu était devant mes yeux, Et j’entendis une voix qui murmurait doucement:

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

L’homme serait-il juste devant Dieu? Serait-il pur devant celui qui l’a fait?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

Si Dieu n’a pas confiance en ses serviteurs, S’il trouve de la folie chez ses anges,

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

Combien plus chez ceux qui habitent des maisons d’argile, Qui tirent leur origine de la poussière, Et qui peuvent être écrasés comme un vermisseau!

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

Du matin au soir ils sont brisés, Ils périssent pour toujours, et nul n’y prend garde;

21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"

Le fil de leur vie est coupé, Ils meurent, et ils n’ont pas acquis la sagesse.