Jobin 4

1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

Eliphaz de Têmân prit la parole et dit:

2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?

Si l’on essaie de te répliquer, tu en seras peut-être contrarié; mais qui peut contenir ses paroles?

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

Certes, tu as fait la leçon à bien des gens; des bras qui tombaient de lassitude, tu les fortifiais.

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

Tes paroles relevaient celui qui trébuchait, les genoux qui chancelaient, tu les raffermissais.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

Et maintenant que le malheur te visite, tu te décourages; il met la main sur toi, et tu es consterné!

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

Ta piété n’est-elle pas pour te donner confiance? L’Intégrité de ta conduite n’est-elle pas ton espoir?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

Songes-y donc: est-il un innocent qui ait succombé? Où est-il arrivé que des justes aient péri?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

Pour moi, j’ai observé ce fait: ceux qui cultivent l’iniquité et sèment le mal les récoltent.

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

Un souffle de Dieu les fait périr, le vent de sa colère les anéantit.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

Que le lion rugisse, que le fauve pousse des hurlements: les dents du lionceau sont brisées.

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

La bête féroce périt, faute de proie, et les petits de la lionne sont dispersés.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

Quant à moi, il m’est venu une révélation furtive: mon oreille en saisit un léger murmure.

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

Ce fut dans le flot de pensées qu’apportent les visions nocturnes, alors qu’un lourd sommeil pèse sur les hommes.

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

Je me sentis envahi par la terreur et le frisson; tous mes os en frémirent de peur.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

Un souffle effleura ma face, et les poils se hérissèrent sur ma chair.

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

Une figure, dont les traits m’étaient inconnus, se tint là sous mes yeux, et j’entendis 'le faible son d’une voix:

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

"L’Homme me fut-il dit peut-il être juste devant Dieu? Le mortel peut-il être pur au gré de son Créateur?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

Mais il ne se fie même pas à ses serviteurs; jusque dans ses anges il constate des défaillances!

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

Que sera-ce des hommes, habitants de maisons d’argile, qui ont leurs fondements dans la poussière, et qu’on foule aux pieds comme un ver?

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

Du matin au soir, ils se trouvent écrasés; sans qu’on y fasse attention, ils périssent à jamais.

21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"

Ah! Le fil qui les soutenait est rompu: ils meurent, sans avoir acquis la sagesse!