Jobin 4

1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

Then spake Eliphaz the Temanite, and said:

2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?

If one attempt a word with thee, wilt thou be offended? But who can refrain from speaking?

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

Behold, thou hast admonished many; Thou hast strengthened feeble hands;

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

Thy words have upheld him that was falling, And thou hast given strength to feeble knees.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

But now it is come upon thee, and thou faintest; It toucheth thee, and thou art confounded!

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

Is not thy fear of God thy hope, And the uprightness of thy ways thy confidence?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

Remember, I pray thee, who ever perished being innocent? Or where have the righteous been cut off?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

According to what I have seen, they who plough iniquity, And sow mischief, reap the same.

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

By the blast of God they perish, And by the breath of his nostrils they are consumed.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

The roaring of the lion, and the voice of the fierce lion, And the teeth of the young lions are broken.

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

The fierce lion perisheth for lack of prey, And the whelps of the lioness are scattered abroad.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

A word was once secretly brought to me, And mine ear caught a whisper thereof.

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

Amid thoughts from visions of the night, When deep sleep falleth upon men,

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

A fear and a horror came upon me, Which made all my bones to shake.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

Then a spirit passed before my face, The hair of my flesh rose on end;

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

It stood still, but its form I could not discern; An image was before mine eyes; There was silence, and I heard a voice:

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

“Shall mortal man be more just than God? Shall man be more pure than his Maker?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

Behold, he putteth no trust in his ministering spirits, And his angels he chargeth with frailty.

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

What then are they who dwell in houses of clay, Whose foundation is in the dust, Who crumble to pieces, as if moth-eaten!

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

Between morning and evening are they destroyed; They perish for ever, and none regardeth it.

21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"

The excellency that is in them is torn away; They die before they have become wise.”