Jobin 4

1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

And Eliphaz the Temanite answered and said,

2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?

If a word were essayed to thee, wouldest thou be grieved? But who can refrain from speaking?

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

Behold, thou hast instructed many, and thou hast strengthened the weak hands;

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

Thy words have upholden him that was stumbling, and thou hast braced up the bending knees:

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

But now it is come upon thee, and thou grievest; it toucheth thee, and thou art troubled.

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

Hath not thy piety been thy confidence, and the perfection of thy ways thy hope?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

Remember, I pray thee, who that was innocent has perished? and where were the upright cut off?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

Even as I have seen, they that plough iniquity and sow mischief, reap the same.

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

By the breath of God they perish, and by the blast of his nostrils are they consumed.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

The roar of the lion, and the voice of the fierce lion, and the teeth of the young lions, are broken;

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

The old lion perisheth for lack of prey, and the whelps of the lioness are scattered.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

Now to me a word was secretly brought, and mine ear received a whisper thereof.

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

In thoughts from visions of the night, when deep sleep falleth on men: —

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

Fear came on me, and trembling, and made all my bones to shake;

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

And a spirit passed before my face — the hair of my flesh stood up —

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

It stood still; I could not discern the appearance thereof: a form was before mine eyes; I heard a slight murmur and a voice:

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

Shall [mortal] man be more just than God? Shall a man be purer than his Maker?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

Lo, he trusteth not his servants, and his angels he chargeth with folly:

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

How much more them that dwell in houses of clay, whose foundation is in the dust, who are crushed as the moth!

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

From morning to evening are they smitten: without any heeding it, they perish for ever.

21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"

Is not their tent-cord torn away in them? they die, and without wisdom.