Jobin 4

1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

Then answered Eliphaz the Temanite, and said,

2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?

If one assay to commune with thee, wilt thou be grieved? But who can withhold himself from speaking?

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

Behold, thou hast instructed many, And thou hast strengthened the weak hands.

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

Thy words have upholden him that was falling, And thou hast made firm the feeble knees.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

But now it is come unto thee, and thou faintest; It toucheth thee, and thou art troubled.

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

Is not thy fear [of God] thy confidence, [And] the integrity of thy ways thy hope?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

Remember, I pray thee, who [ever] perished, being innocent? Or where were the upright cut off?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

According as I have seen, they that plow iniquity, And sow trouble, reap the same.

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

By the breath of God they perish, And by the blast of his anger are they consumed.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

The roaring of the lion, and the voice of the fierce lion, And the teeth of the young lions, are broken.

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

The old lion perisheth for lack of prey, And the whelps of the lioness are scattered abroad.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

Now a thing was secretly brought to me, And mine ear received a whisper thereof.

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

In thoughts from the visions of the night, When deep sleep falleth on men,

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

Fear came upon me, and trembling, Which made all my bones to shake.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

Then a spirit passed before my face; The hair of my flesh stood up.

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

It stood still, but I could not discern the appearance thereof; A form was before mine eyes: [There was] silence, and I heard a voice, [saying],

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

Shall mortal man be more just than God? Shall a man be more pure than his Maker?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

Behold, he putteth no trust in his servants; And his angels he chargeth with folly:

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

How much more them that dwell in houses of clay, Whose foundation is in the dust, Who are crushed before the moth!

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

Betwixt morning and evening they are destroyed: They perish for ever without any regarding it.

21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"

Is not their tent-cord plucked up within them? They die, and that without wisdom.