Jobin 4
1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
Så tog Temaniten Elifaz til Orde og sagde:
2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
Ærgrer det dig, om man taler til dig? Men hvem kan her være tavs?
3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
Du har selv talt mange til Rette og styrket de slappe Hænder,
4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
dine Ord holdt den segnende oppe, vaklende Knæ gav du Kraft.
5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
Men nu det gælder dig selv, så taber du Modet, nu det rammer dig selv, er du slaget af Skræk!
6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
Er ikke din Gudsfrygt din Tillid, din fromme Færd dit Håb?
7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
Tænk efter! Hvem gik uskyldig til Grunde, hvor gik retsindige under?
8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
Men det har jeg set: Hvo Uret pløjer og sår Fortræd, de høster det selv.
9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
For Guds Ånd går de til Grunde, for hans Vredes Pust går de til.
10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
Løvens Brøl og Vilddyrets Glam Ungløvernes Tænder slås ud;
11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
Løven omkommer af Mangel på Rov, og Løveungerne spredes.
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
Der sneg sig til mig et Ord mit Øre opfanged dets Hvisken
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
i Nattesynernes Tanker, da Dvale sank over Mennesker;
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
Angst og Skælven kom over mig, alle mine Ledemod skjalv;
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
et Pust strøg over mit Ansigt, Hårene rejste sig på min Krop.
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
Så stod det stille! Jeg sansed ikke, hvordan det så ud; en Skikkelse stod for mit Øje, jeg hørte en hviskende Stemme:
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
"Har et Menneske Ret for Gud, mon en Mand er ren for sin Skaber?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
End ikke sine Tjenere tror han, hos sine Engle finder han Fejl,
19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
endsige hos dem, der bor i en Hytte af Ler og har deres Grundvold i Støvet!
20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
De knuses ligesom Møl, imellem Morgen og Aften, de sønderslås uden at ænses, for evigt går de til Grunde.
21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
Rives ej deres Teltreb ud? De dør, men ikke i Visdom."
