Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Numquid nosti tempus partus ibicum in petris, vel parturientes cervas observasti?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Dinumerasti menses conceptus earum, et scisti tempus partus earum?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
Incurvantur ad foetum, et pariunt, et rugitus emittunt.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Separantur filii earum, et pergunt ad pastum: egrediuntur, et non revertuntur ad eas.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Quis dimisit onagrum liberum, et vincula eius quis solvit?
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
Cui dedi in solitudine domum, et tabernacula eius in terra salsuginis.
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
Contemnit multitudinem civitatis, clamorem exactoris non audit.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
Circumspicit montes pascuae suae, et virentia quaeque perquirit.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Numquid volet rhinoceros servire tibi, aut morabitur ad praesepe tuum?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Numquid alligabis rhinocerota ad arandum loro tuo? aut confringet glebas vallium post te?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Numquid fiduciam habebis in magna fortitudine eius, et derelinques ei labores tuos?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Numquid credes illi quod sementem reddat tibi, et aream tuam congreget?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
Penna struthionis similis est pennis herodii, et accipitris.
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
Quando derelinquit ova sua in terra, tu forsitan in pulvere calefacies ea?
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
Obliviscitur quod pes conculcet ea, aut bestia agri conterat.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
Duratur ad filios suos quasi non sint sui, frustra laboravit nullo timore cogente.
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Privavit enim eam Deus sapientia, nec dedit illi intelligentiam.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
Cum tempus fuerit, in altum alas erigit: deridet equum et ascensorem eius.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Numquid praebebis equo fortitudinem, aut circumdabis collo eius hinnitum?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Numquid suscitabis eum quasi locustas? gloria narium eius terror.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
Terram ungula fodit, exultat audacter: in occursum pergit armatis.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
Contemnit pavorem, nec cedit gladio.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
Super ipsum sonabit pharetra, vibrabit hasta et clypeus.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
Fervens et fremens sorbet terram, nec reputat tubae sonare clangorem.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
Ubi audierit buccinam, dicit: Vah, procul odoratur bellum, exhortationem ducum, et ululatum exercitus.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Numquid per sapientiam tuam plumescit accipiter, expandens alas suas ad Austrum?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Numquid ad praeceptum tuum elevabitur aquila, et in arduis ponet nidum suum?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
In petris manet, et in praeruptis silicibus commoratur, atque inaccessis rupibus.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
Inde contemplatur escam, et de longe oculi eius prospiciunt,
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
Pulli eius lambent sanguinem: et ubicumque cadaver fuerit, statim adest.
