Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Kennst du die Zeit, da die Steinböcke gebären, oder hast du beobachtet, wann die Hindinnen werfen?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Zählst du die Monde, die sie erfüllen sollen, und weißt du die Zeit ihres Gebärens?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
Sie legen sich nieder, werfen ihre Jungen und sind ihrer Wehen los.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Ihre Jungen erstarken, wachsen im Freien auf, verlassen sie und kommen nicht mehr zurück.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Wer hat den Wildesel frei laufen lassen, und wer hat die Bande des Wildlings aufgelöst,
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
dem ich die Steppe zur Wohnung angewiesen habe, das salzige Land zum Aufenthalt?
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
Er lacht der lärmenden Stadt, und das Geschrei des Treibers hört er nicht;
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
er ersieht die Berge zu seiner Weide und läuft allen grünen Kräutern nach.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Wird der Büffel willig sein, dir zu dienen? Bleibt er an deiner Krippe über Nacht?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Kannst du den Büffel mit einem Stricke binden, daß er dir Furchen mache oder hinter dir her den Talgrund egge?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Vertraust du ihm wegen seiner großen Kraft und überlässest du ihm deine Arbeit?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Rechnest du auf ihn, daß er dir deine Ernte einbringe oder deine Tenne fülle?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
Die Straußin schwingt fröhlich ihre Flügel; sind es aber fromme Schwingen und Federn?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
Nein, sie überläßt ihre Eier der Erde und läßt sie im Sande ausbrüten.
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
Sie vergißt, daß ein Fuß sie zertreten und ein wildes Tier sie verderben kann.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
Sie ist hart gegen ihre Jungen, als gehörten sie ihr nicht; es macht ihr keinen Kummer, wenn sie sich umsonst abgemüht hat;
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
denn Gott hat ihr die Weisheit versagt und ihr keinen Verstand zugeteilt.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
Zur Zeit, da sie ihre Flügel in die Höhe schlägt, verlacht sie Roß und Reiter.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Hast du dem Roß Stärke verliehen und seinen Hals mit der flatternden Mähne umhüllt?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Lehrst du es springen wie eine Heuschrecke, daß sein stolzes Schnauben furchtbar klingt?
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
Es scharrt den Boden, freut sich seiner Stärke und läuft den Waffen entgegen;
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
es lacht der Furcht, ist unverzagt und weicht vor dem Schwerte nicht zurück;
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
über ihm klirrt der Köcher, blitzen Speer und Wurfspieß.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
Es scharrt den Boden mit Ungestüm und bleibt nicht stehen, wenn die Posaune ertönt;
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
sobald die Posaune erklingt, spricht es: Hui! Von ferne wittert es die Schlacht, die Donnerstimme der Führer und das Feldgeschrei.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Macht es dein Verstand, daß der Habicht fliegt und seine Flügel gen Süden ausbreitet?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Schwingt sich auf dein Geheiß der Adler empor und legt sein Nest in der Höhe an?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
Er wohnt in Felsspalten und horstet auf Klippen und Bergesspitzen.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
Von dort aus erspäht er sich Beute, seine Augen schweifen weit umher;
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
seine Jungen schlürfen Blut, und wo ein Aas ist, da ist er.
