Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
"Vielleicht kennst du der Gemsen Werfen? Acht gibst du auf der Hirschkuh Kreißen?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Die Monde zählst du, die sie trächtig gehen? Die Zeit weißt du, da sie gebären?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
Sie krümmen sich und trennen selber ihre Schnüre und machen ihren Nachwuchs frei.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Und ihre Jungen werden stark; im Freien wachsen sie; sie laufen fort und kehren nimmermehr zurück.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Wer hat den wilden Esel freigelassen? Wer ließ den Wildfang in die Freiheit,
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
dem ich die Wüste zur Behausung gab, die Salzsteppe zur Wohnung?
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
Er spottet des Getöses in der Stadt; der Treiber Lärmen hört er nicht.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
Was auf den Bergen er erspäht, ist seine Weide, und allem Grünen spürt er nach.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Wird dir der Wildochs willig dienen? Und nächtigt er an deiner Krippe?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Kannst du den Wildochsen an einen Zugstrick binden? Wird er, dir folgend, in den Tälern Gründe eggen?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Verläßt du dich auf ihn, weil seine Kraft so groß, und überlässest du ihm deine Ernte?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Wirst du ihm zutrauen, daß er auch dresche und deine Saaternte heimbringen helfe?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
Des Straußes Flügel schlägt gar übermütig. Wennschon ein Storch nach Schwingen und nach Federn,
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
so überläßt er doch der Erde seine Eier und läßt sie auf dem Boden wärmen.
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
Und er vergißt, daß sie ein Fuß zertreten, das Wild der Steppe sie zerdrücken könnte.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
Und er behandelt seine Jungen hart, als ob sie nicht die seinen wären, ganz sorglos, ob umsonst nicht seine Mühe.
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Denn Gott hat Klugheit ihm versagt und keinen Anteil an Verstand gegeben,
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
sonst würde er an hochgelegenen Orten brüten und so des Rosses und des Reiters spotten. -
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Verleihst du wohl dem Rosse Heldenkraft, bekleidest seinen Hals mit einer Mähne,
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
bewirkst du, daß es wie ein Rauchfang dampfe? Erschreckend ist sein mächtig Wiehern.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
Voll Freude springt es in das Tal; voll Kraft stürzt es den Harnischen entgegen.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
Des Schreckens lacht's, hat keine Angst und macht nicht kehrt vorm Schwerte.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
Der Köcher klirrt auf ihm, der Speer, der blitzende, die Lanze.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
Mit Toben und mit Ungestüm scharrt's auf dem Boden, hält nimmer fest, tönt die Trompete.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
Bei dem Trompetenklang ruft's: 'Hui!' Von ferne wittert es den Streit, der Fahrer Donnerruf, das Schlachtgeschrei.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Nach deinem Gutdünken zieht wohl der Habicht fort und breitet nach dem Süden seine Flügel aus?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Auf dein Geheiß fliegt wohl so hoch der Adler und nistet in der Höhe?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
Er wohnt und horstet auf dem Felsen, auf Felsenzacken, auf der hohen Wacht.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
Von dort erspäht er sich den Fraß; in weite Fernen blicken seine Augen.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
Und seine Brut stürzt sich auf Blut; wo Leichen sind, da ist auch er."
