Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Sais-tu le temps où les chamois mettent bas? As-tu observé quand les biches faonnent?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
As-tu compté les mois de leur portée, et sais-tu le temps où elles mettent bas?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
Elles se courbent, elles font sortir leurs petits, et se délivrent de leurs douleurs;
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Leurs petits se fortifient, ils croissent en plein air, ils s'en vont et ne reviennent plus vers elles.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Qui a lâché l'onagre en liberté, et qui a délié les liens de cet animal farouche,
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
A qui j'ai donné la steppe pour demeure, et la terre salée pour habitation?
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
Il se rit du bruit de la ville; il n'entend pas les clameurs de l'ânier.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
Il parcourt les montagnes qui sont ses pâturages, il cherche partout de la verdure.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Le buffle veut-il te servir? Passe-t-il la nuit auprès de ta crèche?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Attaches-tu le buffle par la corde au sillon? Herse-t-il tes champs en te suivant?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Te fies-tu à lui parce que sa force est grande, et lui abandonnes-tu ton travail?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Comptes-tu sur lui pour rentrer ton grain, et pour l'amasser sur ton aire?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
L'aile de l'autruche s'agite joyeusement; est-ce l'aile et la plume de la cigogne?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
Non, car elle abandonne ses œufs à terre, elle les fait couver sur la poussière;
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
Elle oublie qu'un pied peut les fouler, une bête des champs les écraser.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
Elle est dure envers ses petits, comme s'ils n'étaient pas siens. Son travail est vain, elle ne s'en inquiète pas.
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Car Dieu l'a privée de sagesse, et ne lui a point départi d'intelligence.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
Quand elle se lève, et bat des ailes, elle se moque du cheval et de son cavalier.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
As-tu donné au cheval sa vigueur? As-tu revêtu son cou de la crinière frémissante?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Le fais-tu bondir comme la sauterelle? Son fier hennissement donne la terreur.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
De son pied il creuse la terre; il se réjouit en sa force; il va à la rencontre de l'homme armé;
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
Il se rit de la crainte, il n'a peur de rien; il ne recule point devant l'épée.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
Sur lui retentit le carquois, la lance étincelante et le javelot.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
Bondissant et frémissant, il dévore l'espace; il ne peut se contenir dès que la trompette sonne;
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
Dès qu'il entend la trompette, il hennit; il sent de loin la bataille, la voix tonnante des chefs et les clameurs des guerriers.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Est-ce par ta sagesse que l'épervier prend son vol, et déploie ses ailes vers le Midi?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Est-ce sur ton ordre que l'aigle s'élève, et qu'il place son aire sur les hauteurs?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
Il habite sur les rochers, il se tient sur la dent des rochers, sur les lieux inaccessibles.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
De là, il découvre sa proie; ses yeux la voient de loin.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
Ses petits sucent le sang, et partout où il y a des corps morts, il s'y trouve.
