Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Connais-tu le temps où les chèvres sauvages font leurs petits? As-tu observé les biches quand elles mettent bas?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
As-tu compté les mois de leur portée, et connais-tu l’époque de leur délivrance?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
Elles se mettent à genoux, déposent leurs petits, et sont quittes de leurs douleurs.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Leurs faons se fortifient et grandissent dans les champs; ils s’en vont, et ne reviennent plus.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Qui a lâché l’onagre en liberté, qui a brisé les liens de l’âne sauvage,
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
à qui j’ai donné le désert pour maison, pour demeure la plaine salée?
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
Il méprise le tumulte des villes, il n’entend pas les cris d’un maître.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
Il parcourt les montagnes pour trouver sa pâture, il y poursuit les moindres traces de verdure.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Le buffle voudra-t-il te servir, ou bien passera-t-il la nuit dans son étable?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
L’attacheras-tu avec une corde au sillon, ou bien hersera-t-il derrière toi dans les vallées?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Te fieras-tu à lui parce qu’il est très fort, lui laisseras-tu faire tes travaux?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Compteras-tu sur lui pour rentrer ta moisson, pour recueillir le blé dans ton aire?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
L’aile de l’autruche bat joyeusement; elle n’a ni l’aile pieuse ni le plumage de la cigogne.
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
Elle abandonne ses œufs à la terre, et les laisse chauffer sur le sable.
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
Elle oublie que le pied peut les fouler, la bête des champs les écraser.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
Elle est dure pour ses petits, comme s’ils n’étaient pas siens; que son travail soit vain, elle ne s’en inquiète pas.
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Car Dieu lui a refusé la sagesse, et ne lui a pas départi l’intelligence.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
Mais quand elle se bat les flancs et prend son essor, elle se rit du cheval et du cavalier.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Est-ce toi qui donnes au cheval la vigueur, qui revêts son cou d’une crinière flottante,
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
qui le fais bondir comme la sauterelle? Son fier hennissement répand la terreur.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
Il creuse du pied la terre, il est fier de sa force, il s’élance au-devant du combat.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
Il se rit de la peur; rien ne l’effraie; il ne recule pas devant l’épée.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
Sur lui résonne le carquois, la lance étincelante et le javelot.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
Il frémit, il s’agite, il dévore le sol; il ne se contient plus quand la trompette sonne.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
Au bruit de la trompette, il dit: « Allons! » De loin il flaire la bataille, la voix tonnante des chefs et les cris des guerriers.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Est-ce par ta sagesse que l’épervier prend son vol et déploie ses ailes vers le midi?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Est-ce à ton ordre que l’aigle s’élève, et fait son nid sur les hauteurs?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
Il habite les rochers, il fixe sa demeure dans les dents de la pierre, sur les sommets.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
De là, il guette sa proie, son regard perce au loin.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
Ses petits s’abreuvent de sang; partout où il y a des cadavres, on le trouve.
